Etna, varsinainen tyyli-lyyli, näyttää varsinaiselta prinsessa ponilta valkeanhohtoisine karvoineen ja blondijouhineen. Myös käytös muistuttaa hieman prameilevaa prinsessaa, jolle kelpaa vain paras ja joskus, niinä “huonoina hiuspäivinä” ei sekään. Etna tunnistaa oman arvonsa, joka tietenkin tamman mielestä on painonsa arvossa kultaa, ja käyttäytyy sen vaatimalla arvokkuudella. Mikään ikävä tai ilkeä poni ei kimo welshi neitimäisyydestään huolimatta ole. Asiallinen käytös ennen kaikkea, kuten kuninkaallisella ja kaikin puolin täydellisellä ponineidillä kuuluukin, mutta tiettyä arvostusta vaaditaan myös henkilökunnalta. Jos sitä ei sopivalla tasolla saada, ei Etnakaan anna itsestään kuin sen pakollisen minimin jota kunniallinen käytös vaatii, ja sekin toki hieman turpa pystyssä.

Etna siis osaa käyttäytyä, mutta aurinkoisimmat puolensa se osoittaa vasta siinä kohtaa kun molemminpuolinen kunnioitus on ansaittu ja henkilökunta katsottu kelvolliseksi. Hoitotilanteet sujuvat tamman kanssa tavallisesti ilman isompaa dramatiikkaa, vaikka joskus hieman puhisten ja arvostelevasti mulkoillen jos asioiden kulku ei vastaa kimon odotuksia. Niihin odotuksiin sisältyy tarpeellinen määrä huomiota ja hellyyttä, ehkäpä hieman herkkuja ja tuttu, tarkat laatuvaatimukset täyttävä päiväjärjestys. Kiire tai yllättävät muutokset eivät ole Etnan juttu ollenkaan ja vaikka se ei näyttävästi mieltään osoitakaan, on harmin tunne selvästi havaittavissa neidin käytöksestä; Etna osaa olla jääkuningatar jos meno ei miellytä.

Myös töihinsä Etna suhtautuu asiallisesti ja odottaa sitä myös kuskiltaan. Aloittelijat ja pienet lapset epäselvine apuineen eivät tammaa miellytä, vaikka se parhaansa silti usein yrittääkin. Suhtautuminen työskentelyyn vain ei siinä kohtaa ole enää parasta A-luokkaa vaan Etnan mielestä puolivillaiset ohjeet voidaan kuitata puolitehoisin suorituksin.

Erityisesti Etna loistaa liikkumisellaan; se on kaikissa askellajeissa energinen, elegantti ja huolellinen. Temmon ja askelpituuden muutokset kimo selvittelee helposti ja ihan selvästi sille mieluisinta onkin työskentely sileällä, onhan se palkitsevaa kun onnistuu. Myös apuihin tamma vastaa tarkasti ja vie tehtävät loppuun venkoilematta sikäli kuin kuski vain on Etnan mielestä sen ansainnut. Kouluratsastus ja valjakon kouluosuudet ovatkin sen parasta antia. Mitenkään huono ei Etna toki ole esteilläkään, onhan se hyvälaukkainen ja huolellinen. Nopeus ei kuitenkaan ole tammalle mieleen; mieluiten se työskentelee rauhallisesti ja pikkutarkasti, ja niin esteillä kuin muissakin tarkkuutta vaativissa lajeissa vaatii kimo suorat, hyvät lähestymiset, ei oikomisia tai ajan kanssa pelaamista. Kaiken kaikkiaan tamma onkin tasainen ja varma suoritusponi niin kotikentällä, kisoissa kuin maastossakin, vaikka sen toimintatavat on hyvä opetella tuntemaan mikäli haluaa Etnasta parhaan irti.

© Serena

Kantakirjaus 20.06.2023 © omistaja Tiikeri VRL-10741 (102 sanaa)

Kesäkuun ponien kantakirjaustilaisuuteen ilmoittamani rautiaanpäistärikönkimo welsh mountain tamma Etnan vuoro oli koittanut. Tammaa oli pidetty viimeiset tunnit nurmikolla, ettei se likasta itseään, sillä kimon puhtaaksi jynssäämisessä oli aamulla vierähtänyt yli tunti. Tuomari pyysi meidät ensin eteensä paikalleen rakenteen arvostelua varten. Etna alkuun hieman venkoili, mutta määrätietoisesti sain sen aseteltua aloilleen. Seuraavaksi tuomari ohjasi meidät esittämään ravin. Tunsin kuinka poni ei antanut ihan täyttä parastaan vaan sain hieman vetää sitä perässä. Onneksi askeleet kuitenkin näyttäytyivät hyviltä vaikka tempo olisi saanut olla parempi. Palasimme tuomarin eteen, joka palkitsi meidät toisella palkinnolla ja sinisellä ruusukkeella. Pisteitä Etna keräsi 75, joten ykköspalkinto ei kuitenkaan kauas jäänyt!

Itsevarma TET-harjoittelija © Harper

"TET-harjoittelija tulee kahdeksalta", muistutin tallityöntekijöitä heti työpäivän alkuun. "Ysiluokkalainen, kuulemma aika itsevarma."

Ne olivat hänen sanojaan, niin hän oli ihan itse kuvaillut itseään puhelinhaastattelussa, jonka perusteella hänet otin tutustumaan työelämään. Itsevarma saattoi kuitenkin sanana tarkoittaa ihan mitä tahansa - vaikka usein se valitettavasti tarkoittikin sitä, että luuli osaavansa paljonkin, eikä tiennyt, miten paljon ei vielä osannut.

Kahdeksalta TET-harjoittelija asetti fillarinsa tallinseinää vasten ja asteli suoraan luokseni Etnan karsinalle kädet taskuihin työnnettyinä.

"Moi. Ella."
"Tervetuloa!"
"Oon ratsastanut tosiaan jo kahdeksan vuotta, kuten sanoin aiemmin", Ella jatkoi heti perään. "Että ei tarvii mitään ihan perusjuttuja käydä läpi."

En viitsinyt kommentoida mitään siitä, että tallityö oli paljon muutakin kuin ratsastamista. Oikeastaan ratsastus ei juuri liittynyt harjoittelun työtehtäviin, mutta ehkä pieni kierros kentällä auttaisi palauttamaan tytön maan tasalle.

"Onko toi vapaana? Voinko mennä sillä?" Ella kysyi ja nyökkäsi kohti Etnan karsinaa, jossa Etna nautiskeli parhaillaan aamuheiniään.

Hymähdin itsevarmuudelle. Tai lähinnä sille, että tyttö tosiaan oli niin itsevarma, kuin oli lupaillutkin. "Kaikin mokomin."

Nojailin harjanvarteen sillä välin, kun Ella harjasi ja varusti Etnan, ja Etna seisoi tapansa mukaan lähes liikkumatta koko toimituksen ajan. Ehkä se oli niin järkyttynyt, ettei uskaltanut liikkua.

"Se on niin kaunis", Ella kehaisi, ja silitti Etnan harjaa, joka oli levittäytynyt kauniisti molemmin puolin kaulaa. Otettuaan parit selfiet hän maiskautti tammalle, pyytäen sitä liikkeelle karsinasta, mutta Etnapa oli päättänyt olla hievahtamattakaan. "Miks se ei liiku? maisk, maisk Liikettä nyt!"

"Kokeile olla vetämättä. Pyydä sitä tulemaan sun perässä."

Ella pyöräytti ohjeilleni silmiään, mutta löysäsi kuitenkin otettaan ohjista ja mutisi jotain, mistä en oikein saanut kiinni. Ehkä minun ei tarvinnutkaan.

Kentälle päästyämme Ella kapusi ketterästi satulaan, otti ohjat puoliksi käsiinsä ja käski Etnan liikkeelle. Etna käveli pari askelta ennen kuin pysähtyi, johon Ella tietenkin vastasi puskemalla sitä kahta kauheammin eteenpäin. "Ööh? Mitä tää tekee?"

Tiesin, ettei Etna vastaisi tuollaisiin apuihin toivotusti. Etnaa piti joskus maanitella, eikä se toiminut ikinä paineen alla, sitä piti osata käsitellä tietynlaisella kohteliaisuudella tai homma valahti reisille heti alkuunsa. Annoin Ellalle muutamat perustavanlaatuiset ohjeet Etnan ratsastamiseen ja karkasin itse kahville siksi aikaa, kun Ella yritti pähkäillä miten ratsastetaan. Minähän tietysti seurasin koko hommaa ikkunan lävitse Ellan tietämättä.

Puolen tunnin päästä oli aika katsoa, vieläkö itsevarmuutta riitti tytöllä.

"Voisinks mä tehä jotain tallihommia mieluummin?" Ella kysyi, ja hänen poskensa punoittivat niin, että helpolla hän ei ollut päässyt.

Virnistin. "Kiva kun kysyit, koska niitä tosiaan riittää!"

"Rento" maastoreissu 26.04.2026 © omistaja Tiikeri VRL-10741 (416 sanaa)

Oli myrskyinen tuulinen päivä alkukeväästä. Lumet oli vihdoin sulaneet ja olimme saaneet nauttia jo muutamasta yli kymmenen asteen päivästäkin. Sunnuntain suunnitelmissa oli rauhallista maastoilua ponien kanssa. Ensimmäisenä vuorossa oli kimo welsh mountain tamma Etna, joka myös tallin prinsessa ponina tunnetaan. Aamulla ikkunasta ulos katsoessa hieman kyseenalaistin maasto suunnitelmia erityisesti Etnan kanssa, sillä poni tunnetusti ei ole huonon sään paras kaveri. Suuntasin kohti ponien tarhaa ja etsin silmilläni joukosta pinkkiin sonnustautunutta kimoa, mutta se ei osunut näkökenttääni. Lähdin kiertämään tarhaa ympäri ja lopulta poni löytyi korvat luimussa tarhan perimmäisestä nurkasta ihan seinän vierestä. Etna ei selvästikään ollut kovin innostunut säästä. Talutin vastahakoisen ponin talliin ja riisuin siltä loimen. Alta paljastui putipuhdas poni, sillä tamma tuskin oli koko päivänä liikkunut piilopaikastaan. Varusteita hakiessa nappasin mukaan ekstra pehmustetun korvahupun toivoen sen hieman rauhoittavan ponin mieltä tuulisessa maastossa. Varustus sujui hyvin ja nopeasti, sillä kimon kanssa on välejä sen verran aiemmin jo selvitelty, että se tunnistaa kyllä määrätietoisen käsittelijän. Korvahuppu aiheutti alkuun hieman vastahakoisuutta pään nostamisella, mutta hupun päähän saatuaan Etna huomasi sen olevan sittenkin ihan ok.

Talutin ponin pihalle ja kiipesin selkään. Liikkeelle lähtö aiheutti muutaman kahdeksikon tallipihalla, sillä Etna ei ollut samaa mieltä suunnasta vaan pyrki kohti maneesia. Pienen selvittelyn jälkeen pääsimme kohti peltojen keskellä kulkevaa koivukujaa. Korvahuppu tuntui auttavan, mutta silti poni kulki korvat luimussa päätä heilutellen tuulen puhaltaessa niin kovaa, että Etna sai huolella tasapainotella pitääkseen itsensä tiellä. Päätin ravata lopun matkaa peltoaukeasta, jotta pääsimme puiden suojaan metsätielle. Hiljensimme käyntiin ja hieman taivuttelin Etnaa rennoksi edestä. Seuraavassa ylämäessä otimme laukkapätkän rennolla ohjalla ja Etna käytti tilanteen hyväksi spurttaamalla eteenpäin pukittaen. Sain ponin hallintaa ja tiivistin istuntaani sekä ohjastuntumaani, jolloin sain tamman takaisin hallintaan.

Siirryimme metsän ja pellon rajalla kulkevalle polulle, jonka varrella eteen tulisi muutama tukkieste. Ensimmäiset menimme ravissa ja sain runsaasti pyytää Etnaa eteenpäin, sillä ponilla ei selvästi ollut työmoodi päällä. Laukassa tempo pysyi jo paremmin ja Etna suoritti tukit hyvin. Tukkien jälkeen siirryimme takaisin hiekkatielle työskentelemään ravissa. Pidin työskentelyn kuitenkin lyhyenä, koska kyseessä oli kuitenkin rento maastoreissu. Maastoon loppuun olin suunnitellut reitin niin, että pääsemme laukkaamaan peltoa pitkin kohti tallia, jolloin edessä näkyvä talli varmasti saisi Etnan innostumaan. Olin oikeassa ja tallin lähestyessä jarrut meinasi olla hukassa. Hieman ennen koivukujaa siirryimme käyntiin ja kävelimme loppumatkan pitkin ohjin. Noin sata metriä ennen tallipihaa saimme vielä pienen twistin rentoon reissuumme, sillä eräältä tallityöntekijältä lähti tuulen voimasta hattu päästä ja se lensi kohti meitä. Odotin pahempaa reaktiota, mutta onneksi laukka spurtin väsyttämä Etna ei pahasti hätkähtänyt ja selvitimme tilanteen kunnialla. Tallipihalla meitä odotti tallityöntekijä seuraavan ratsuni kanssa.