Esteratsastaja Linnea Elovaaran kasvattama Hukkaajan Poika edustaa ratsulinjaista suomenhevosta jo useammassa polvessa, eikä mitä tahansa putteratsuja, vaan oriin lähisuvun voi sanoa olevan hyvin kilpakentillä tutuiksi tullutta kaliiberia. Se onkin naisen aiemman ykkösratsun, Ilkkuvan Tyttären, ensimmäinen varsa tamman eläköidyttyä kilpailemisesta. Mikä tahansa suomalainen ei “Tyttö” olekaan sillä sen nähtiin menestyvän aina 130cm radoilla saakka ja suoritti tamma tasaisesti helppo A:takin, joten monipuolisuutta piisasi estepainotteisesta urasta huolimatta. Myös temperamentiltaan Tyttö erottuu joukosta ja ehkä juuri tietynlainen tulisuus onkin siivittänyt sen niin menestyksekkäälle kilparatsun uralle. Hankala hevonen se ei omistajansa mukaan ole, mutta herkkä hipiäinen, sisukas ja jokseenkin herkästi hermostuvakin.

Luonteenpiirteet ovat, ainakin kuulopuheiden mukaan, periytyneet mitä luultavimmin heti tamman emältä Täti Moonikalta. Nimi kertookin kaiken; kun Moonika menee, noh, minne tahansa on näky komea. Aktiivikausinaan tamma herättikin sekä ihastusta että pieniä huvittuneita hymähdyksiä ja mainintoja hevosalan artikkeleissa pienillä tempauksillaan kisapaikoilla. Moonika piti huolen, että hänen saapumisensa näki ja kuuli kaikki, ja tamma oli kiistatta tulta ja tappuraa tiettyine vaatimuksineen ja tapoineen. Tulta oli myös Moonikan ratsunominaisuuksissa ja toisinaan temperamentti räiskähteli, mutta samalla tahdolla vedettiin myös CIC1 tason kilpailuista voittoja eikä huonoa ollut suoriutuminen koulu- ja estekarkeloissakaan. Useimmat Moonikan varsoista ovat myös saaneet synnyinoikeutenaan lujan mielen ja vähän reippaamman annoksen temperamenttia.

Vaikka Moonikalle tulisuus sopi, olivat orivalinnat tamman kohdalla pääsääntöisesti vähän rauhallisempaa tyyppiä. Mitä tuli tehtyä - erikoisesta väristäänkin tunnetuksi tullut ori - saattaisi nimensä puolesta herättää mielikuvan jostain ihan muusta kuin rauhallisesta puksuttajasta jollainen se oli. Jo edesmennyt “Tumppi” oli kaikin puolin tasokas hevonen; se kilpaili esteitä 110cm radoilla ja koulua vaativa B -luokissa, joiden lisäksi se kantakirjattiin I-palkinnolla eikä näyttelymenestyksestäkään ollut pulaa. Kaikki nämä ominaisuudet summattuna tekivät siitä varsin suositun jalostusoriinkin ja jälkeläisistä löytyy runsaasti yhtälailla menestyneitä yksilöitä, vaikka toki harrastustason puttejakin.

Näillä ansioilla olikin tärkeää valita Tytölle laadukas ori ja sellainen löytyi Tillinjärven Hukkapojasta. Sopivan nöyränä ja kuuliaisena se sopi tasapainottamaan Tytön räiskyvämpää luonnetta ja kapasiteettikin on kohdillaan, hyviä suorituksia kun löytyy CIC2 tasoilta asti sekä vastaavasti myös koulusta ja esteiltä. “Tasainen suorittaja” on termi jota usein käytetään Hukkapojan yhteydessä, eikä vain monipuolisuuden vuoksi, vaan myös tasainen, yhteistyöhaluisen luonteen. Varsoista Hukkaaja Poika on vanhimmasta päästä, mutta toistaiseksi kaikki radoille yltäneet ovat osoittaneet samaa monipuolista potentiaalia kuin isänsä.

Hukkapojan takaa löytyy Hukahtava, oman aikansa suosituimpia jalostusoreja. Hukahtava erottui joukosta eritoten liikkeillään ja showmentaliteettia uhkuvalla olemuksellaan. Toki upea rakenne, pitkä pikimustana liehuva harjas ja heräsilmä toivat oman mausteensa, mutta erityisesti orimainen energia ja maailmanvalloittaja asenne tekivät Hukahtavasta sykähdyttävän ilmestyksen. Luonnollisesti vaativa B luokissa menestynyt ori oli ratsunominaisuuksiltaankin sitä parempaa tasoa ja on erityisesti saanut jälkeläisten osalta kiitosta periyttämistään upeista liikkeistä.

Nahkatakkinen Tyttö onkin tästä joukosta ehkä lähimpänä perinteisempää suomalaisratsua harrastelijatasoisine kilpailumeriitteineen, vaikka kuka tietää, ehkä senkin olisi voinut pidemmälle viedä. Tamma oli myös tuttu näky näyttelyissä ja saavuttikin pääasiassa I-palkintoja kiitoksena korrektille rakenteelleen ja puhtaille liikkeilleen. Näitä ominaisuuksia se on myös jättänyt varsoihinsa, vaikka nämä eivät samoissa määrin ole päässeetkään kehissä loistamaan.

© Isän puoli: Serena

ei. Rispekti oli todella näyttävä ja huomiota herättävä kenttähevonen, joka jäi aivan varmasti kaikkien kanssakilpailijoiden mieleen - joskaan ei aina vain hyvässä. Ori oli todella energinen tapaus, joka valitettavasti toisinaan sortui suorastaan sähläämään etenkin kisapaikoilla. Suuren kokonsa vuoksi (165cm!) sillä oli myös voimaa kuin pienessä kylässä, mikä osaltaan aiheutti toisinaan ongelmia. Pohjimmiltaan ruunikko oli kuitenkin hyväluonteinen ja kaikkensa antava hevonen, jonka kanssa työskentely oli opettavaista ja antoisaa. Etenkin maasto- ja rataesteillä Rispekti loisti, sillä se oli äärettömän rohkea ja itsevarma hyppääjä. Mitkään erikoisesteet tai haastavammatkaan lähestymiset eivät saaneet orin uskoa itseensä horjumaan rahtustakaan. Korkeimmillaan ruunikko kilpaili CIC1-tasolla hyvällä menestyksellä. Nuorempana oria ei käytetty jalostukseen kuin pari hassua kertaa, mutta kerättyään mainetta ja menestystä kisakentiltä, alkoi astutuspyyntöjä suorastaan vyöryä. Orilla on parisenkymmentä jälkeläistä, joista osa on kilpaillut hyvällä menestyksellä etenkin este- ja kenttäratsastuksessa. Rispekti periytti raamikasta rakennetta, hyvää hyppytekniikkaa ja erittäin rohkeaa luonnetta. Ori lopetettiin kunnioitettavassa 27 vuoden iässä huonojen hampaiden vuoksi.

eii. Raivo Ressu ei muistuttanut nimeään pätkääkään. Varsana musta ori oli suorastaan arka, eikä se juuri sen rohkeammaksi muuttunut myöhemminkään. Ressu nimittäin hermostui erittäin helposti uusissa tilanteissa ja ihmisiinkin se suhtautui hieman epäluuloisesti. Juuri luonteen vuoksi ori päätyikin muutamaksi vuodeksi kiertoon, sillä se ei tuntunut oikein sopeutuvan minnekään eikä sillä tuntunut liiemmin olevan potentiaaliakaan erityisesti mihinkään. Lopulta tämäkin hevonen kuitenkin löysi pysyvän kodin, missä sen ratsukoulutuskin eteni vauhdilla ja tästä arkajalasta kehkeytyi varsin näppärä kouluhevonen. Kilpailuissa se aina hieman alisuoriutui, mutta on sillä joitakin sijoituksia Helppo A -tasolta kuitenkin. Estepuolella ori hyppäsi kotona metrin ratoja melko vaivatta, mutta kisapaikoilla jännitys kävi aina ylivoimaiseksi, minkä seurauksena puomit lentelivät. Huolimatta komeasta ulkomuodostaan, upeista liikkeistään ja hieman erikoisemmasta väristään, ei Raivo Ressu ollut koskaan suosittu jalostusori hermostuneen luonteensa takia. Se sai neljä jälkeläistä - oreja kaikki - joista vain yksi on menestynyt kilpakentillä. Tämä musta ori eli 23-vuotiaaksi asti, kunnes nukahti ikiuneen omalla laitumellaan.

eie. Vadelma Suudelma oli erittäin hurmaava rautias tamma, jolla oli korkeutta 160 senttimetriä. Se oli luonteeltaan maailman lempein, rauhallisin ja kiltein, oikea kullannuppu. Nuorempana se kilpaili niin koulu- kuin esteratsastuksessa varsin mukavalla menestyksellä: sijoituksia ropisi kummassakin lajissa tasaiseen tahtiin. Raudikko oli ilmiömäisen ketterä hyppääjä ja sillä onkin parhaimmillaan kilpailtu 120cm-luokissa ja vieläpä sijoittuen. Parasta Suukossa oli sen omistajan mukaan kuitenkin juuri tamman mutkaton luonne, kaikki oli sen mielestä aina kivaa, eikä se koskaan kyseenalaistanut hoitajan tai ratsastajan pyyntöjä. Suukko siirtyi jalostuskäyttöön 12-vuotiaana ja sai neljä varsaa. Tamma itse ei ollut rakenteeltaan kedon kaunein kukkanen, mutta se periytti eteenpäin selvästi korrektimpaa rakennetta. Myös raudikon erinomainen hyppykyky periytyi kaikille sen jälkeläisille, samoin rohkea ja itsevarma luonne. Harmillisesti Suukko menehtyi 19-vuotiaana ollessaan tiine eikä varsaakaan saatu pelastettua.

ee. Hillitön Helmi oli todellakin hillitön helmi - aivan mielettömän kaunis ja hyväluonteinen musta suomenhevostamma, jonka kanssa kuka tahansa pystyi työskentelemään. Lisäksi se oli todellinen monitaituri, kilpaillen ja sijoittuen kouluratsastuksessa, rataesteillä ja kenttäratsastuksessa. Parhaiten tamma menestyi koulupuolella, kilpaillen muutamasti jopa Vaativa B -tasolla, muttei se huono muissakaan lajeissa ollut, esteetkin ylittyivät aina metriin asti. Nuorena se oli hieman vaatimaton rakenteeltaan ja liikkeiltään, mutta kehittyessään ja saavutettuaan aikuismittansa, 155cm, siitä kuoriutui valloittava hevonen. Näyttelymenestystäkin tamma saavutti varttuneempana, vaikkei se kovin aktiivisesti rakennetuomareiden edessä käynytkään. Helmin omistaja arvosti enemmän hevosensa käyttöominaisuuksia ja panosti mieluummin valmentautumiseen ja kilpailemiseen. Suomenhevosjalostuksen onneksi musta tamma siirtyi myöhemmin siitostammaksi ja saikin kolme erittäin laadukasta jälkeläistä. Isäorit oli valittu nimenomaan ratsuominaisuuksia ajatellen ja ne menivätkin varsin nappiin. Helmi itse periytti toimivaa ja yhteistyöhaluista luonnetta, hyviä jalka-asentoja ja laadukkaita liikkeitä. Hillitön Helmi eli viimeiset vuotensa pihatossa nuorempien hevosten äitihahmona ja lopetettiin 25-vuotiaana.

eei. Rajapinta oli korkeajalkainen ja hieman kevytrakenteisempi musta ori, jolta löytyi korkeutta 159 senttimetriä. Nuorena pojankloppina se kilpaili mukiinmenevällä menestyksellä valjakkoajossa noviisiluokissa, mutta myöhemmin niitti mainetta myös koulukentillä Helppo A -tasolla. Luonteeltaan se oli varsin sävyisä tapaus, kunnioitti ihmistä syvästi eikä kukkoillut muille hevosillekaan. Todella mukava käsitellä kaikissa tilanteissa, myös vieraissa paikoissa. Juuri tämän ansiosta ori olikin tuttu näky niin kylämarkkinoilla kuin muissakin yleisötapahtumissa, sillä se ei hermostunut yksinkertaisesti mistään ja suhtautui ihmisiin aina ystävällisesti. Jalostukseen Rajapintaa ei harmillisesti käytetty sen suuremmin, sillä on vain kuusi jälkeläistä ja niistäkin neljä ruunattiin varsin nuorena. Ori itse kuitenkin periytti hyvää luonnetta ja kompaktia kokoa, eikä jälkeläisten suorituskyvyssäkään ole ollut moittimista. Pari viimeistä vuottaan Rajapinta vietti pienellä ratsastuskoululla opetushevosena, mutta lopetettiin 22-vuotiaana nivelrikon vuoksi.

eee. Hapertuva oli hyvin vauhdikas ja energinen monitoimihevonen, jolta luonnistui oikeastaan mikä vain, mitä ihminen keksi kokeilla. Missään lajissa ruunikko ei päässyt kovin korkealle tasolle, mutta se ei tahtia haitannut. Eniten sijoituksia tamma keräsi esteratsastuksen saralla ja se hyppäsikin erinomaisella tekniikalla 90cm ratoja, eikä pahemmin kummastellut erikoisesteitäkään. Kotioloissa Hapertuva - Hapsu, kuten kotiväki sanoi - oli oikea luottokaveri, sen kanssa pärjäsivät lapsetkin ja tamma onkin opettanut monet pienet ratsastajanalut hevostelun maailmaan. Emänä Hapsu oli todella kärsivällinen, se ei yksinkertaisesti tuntunut hermostuvan mistään, mitä jälkikasvu milloinkin sai päähänsä. Aivan yhtä pitkäpinnaista luonnetta se ei tosin periyttänyt eteenpäin, pikemminkin osa tamman viidestä varsasta oli ennemminkin kärsimättömiä ja hieman kiireisiä. Hypää hyppytekniikkaa ja miellyttäviä liikkeitä ruunikko sen sijaan kyllä periytti varsoilleen, samoin rohkeaa luonnetta. Hapertuva menehtyi 23-vuotiaana omalla kotitallillaan pitkän sairastelun päätteeksi.

© Emän puoli: Ireth