Esteratsastaja Linnea Elovaaran kasvattama Hukkaajan Poika edustaa ratsulinjaista suomenhevosta jo useammassa polvessa, eikä mitä tahansa putteratsuja, vaan oriin lähisuvun voi sanoa olevan hyvin kilpakentillä tutuiksi tullutta kaliiberia. Se onkin naisen aiemman ykkösratsun, Ilkkuvan Tyttären, ensimmäinen varsa tamman eläköidyttyä kilpailemisesta. Mikä tahansa suomalainen ei “Tyttö” olekaan sillä sen nähtiin menestyvän aina 130cm radoilla saakka ja suoritti tamma tasaisesti helppo A:takin, joten monipuolisuutta piisasi estepainotteisesta urasta huolimatta. Myös temperamentiltaan Tyttö erottuu joukosta ja ehkä juuri tietynlainen tulisuus onkin siivittänyt sen niin menestyksekkäälle kilparatsun uralle. Hankala hevonen se ei omistajansa mukaan ole, mutta herkkä hipiäinen, sisukas ja jokseenkin herkästi hermostuvakin.

Luonteenpiirteet ovat, ainakin kuulopuheiden mukaan, periytyneet mitä luultavimmin heti tamman emältä Täti Moonikalta. Nimi kertookin kaiken; kun Moonika menee, noh, minne tahansa on näky komea. Aktiivikausinaan tamma herättikin sekä ihastusta että pieniä huvittuneita hymähdyksiä ja mainintoja hevosalan artikkeleissa pienillä tempauksillaan kisapaikoilla. Moonika piti huolen, että hänen saapumisensa näki ja kuuli kaikki, ja tamma oli kiistatta tulta ja tappuraa tiettyine vaatimuksineen ja tapoineen. Tulta oli myös Moonikan ratsunominaisuuksissa ja toisinaan temperamentti räiskähteli, mutta samalla tahdolla vedettiin myös CIC1 tason kilpailuista voittoja eikä huonoa ollut suoriutuminen koulu- ja estekarkeloissakaan. Useimmat Moonikan varsoista ovat myös saaneet synnyinoikeutenaan lujan mielen ja vähän reippaamman annoksen temperamenttia.

Vaikka Moonikalle tulisuus sopi, olivat orivalinnat tamman kohdalla pääsääntöisesti vähän rauhallisempaa tyyppiä. Mitä tuli tehtyä - erikoisesta väristäänkin tunnetuksi tullut ori - saattaisi nimensä puolesta herättää mielikuvan jostain ihan muusta kuin rauhallisesta puksuttajasta jollainen se oli. Jo edesmennyt “Tumppi” oli kaikin puolin tasokas hevonen; se kilpaili esteitä 110cm radoilla ja koulua vaativa B -luokissa, joiden lisäksi se kantakirjattiin I-palkinnolla eikä näyttelymenestyksestäkään ollut pulaa. Kaikki nämä ominaisuudet summattuna tekivät siitä varsin suositun jalostusoriinkin ja jälkeläisistä löytyy runsaasti yhtälailla menestyneitä yksilöitä, vaikka toki harrastustason puttejakin.

Näillä ansioilla olikin tärkeää valita Tytölle laadukas ori ja sellainen löytyi Tillinjärven Hukkapojasta. Sopivan nöyränä ja kuuliaisena se sopi tasapainottamaan Tytön räiskyvämpää luonnetta ja kapasiteettikin on kohdillaan, hyviä suorituksia kun löytyy CIC2 tasoilta asti sekä vastaavasti myös koulusta ja esteiltä. “Tasainen suorittaja” on termi jota usein käytetään Hukkapojan yhteydessä, eikä vain monipuolisuuden vuoksi, vaan myös tasainen, yhteistyöhaluisen luonteen. Varsoista Hukkaaja Poika on vanhimmasta päästä, mutta toistaiseksi kaikki radoille yltäneet ovat osoittaneet samaa monipuolista potentiaalia kuin isänsä.

Hukkapojan takaa löytyy Hukahtava, oman aikansa suosituimpia jalostusoreja. Hukahtava erottui joukosta eritoten liikkeillään ja showmentaliteettia uhkuvalla olemuksellaan. Toki upea rakenne, pitkä pikimustana liehuva harjas ja heräsilmä toivat oman mausteensa, mutta erityisesti orimainen energia ja maailmanvalloittaja asenne tekivät Hukahtavasta sykähdyttävän ilmestyksen. Luonnollisesti vaativa B luokissa menestynyt ori oli ratsunominaisuuksiltaankin sitä parempaa tasoa ja on erityisesti saanut jälkeläisten osalta kiitosta periyttämistään upeista liikkeistä.

Nahkatakkinen Tyttö onkin tästä joukosta ehkä lähimpänä perinteisempää suomalaisratsua harrastelijatasoisine kilpailumeriitteineen, vaikka kuka tietää, ehkä senkin olisi voinut pidemmälle viedä. Tamma oli myös tuttu näky näyttelyissä ja saavuttikin pääasiassa I-palkintoja kiitoksena korrektille rakenteelleen ja puhtaille liikkeilleen. Näitä ominaisuuksia se on myös jättänyt varsoihinsa, vaikka nämä eivät samoissa määrin ole päässeetkään kehissä loistamaan.

© Isän puoli: Serena