Se joka ei tiedä nimeä Pelimies, on väistämättä asunut tynnyrissä jonka ulkopuolelle kaikki suomenhevoslegendat ovat jääneet. Vuonna 2005 syntynyt ori (ja tässä kohtaa ainakin useampi ysärin heppatyttö ymmärtänee nimen alkuperän) on persoona, mutta myös niin sanottua voittaja-ainesta - tai ainakin se on kertaalleen suorittanut kür-radan voittaen erään ennalta arvattavan kappaleen tahtiin. Ehkä siksi ori onkin noussut viraaliksi hevospiireissä, vaikka on sillä toki muitakin ansioita takataskussaan. Hienot liikkeet, työmoraali ja etenkin lavakarisma ovat siivittäneet Pelimiehen uran vaativa A luokkiin ja upea rakenne näyttelykehien palkintopalleille. Toki on siinäkin oma hauskuutensa kuinka nimi voi sopia hevoselle kuin korvat päähän; Pelimies on Äijjä, jonka paikallaolon näkee ja kuulee ilman niitä kür ratojakin.

Miten sitten Ennustaja nimisestä orivarsasta kasvoi niin tappavan tasainen, jopa tahmea hevonen, sillä emästään se ei ainakaan voinut johtua? Milla Magia nimittäin lähes yhtä “Äijjä” kuin Pelimieskin, vaikka sellaisessa tammamaisessa kuningattaren hahmossa. Milla Magia valloitti vaikuttavasti kenttäkilpailut silloin kun siitä siltä tuntui. Niillä muilla kerroilla saatiin sitten ennakkosuosikin ratsastajan suusta kuulla tuttu kommentti; “No Miltsi heräsi taas tänään herne patjan alla”. Tamma oli kuitenkin luonteenlaadustaan huolimatta hyvä periyttäjä, siitä kertovat jo viisi kantakirjattua orijälkeläistä, joista Ennustaja on yksi. Joissakin piireissä oriista povattiinkin pommia; se joko räjäyttää suomenratsujen tason omalle levelilleen tai sitten räjähtää. Kumpaakaan ei tapahtunut, sillä ori ei hevosena ollut sitä mieleenpainuvinta sorttia, vaikka toki osaava, monipuolisesti ratsastuslajeja kisaava ja hyvärunkoinen. Ennustaja myös valitettavasti menehtyi melko nuorena suolikierteeseen, joten varsoja ei oriista mainittavia määriä jäänyt. Vaan jäi siltä ainakin perinnöksi jälkipolvien sukulinjoihin kaksi aikansa menestyneimpiin lukeutunutta suomenratsua.

Yksi Ennustajaan yhdistetyistä tammoista oli kimo Valkotakkinen. Tausta ei sillä ole aivan samaa luokkaa kuin aiemmin mainitut ja itse tammakin edusti kilpakentillä ratsastuksen sijaan valjakkoajossa vaativissa luokissa, minkä ohessa se toimi tuntiratsuna. Monipuolisuutta siis löytyy, mutta meriitit ovat jääneet aluetasolle. Tammasta on kolme varsaa, jotka kaikki myös niin ikään kilpailevat valjakossa, ja näille onkin periytynyt erittäin hyvää liikettä ja kuuliaista luonnetta.

Sen sijaan Valkotakkisen vanhemmat eivät ole valjakkohevosia, ainakaan samanlaisessa kaavassa, tamman isä Elämän Velho on taustaltaan ravuri. Ei ori tosin ole juossut kuin 3- ja 4-vuotiaana joitakin lähtöjä ja myyty sittemmin remonttihevoseksi. Se remontti kääntyikin hyvin sillä Velhosta muotoutui erittäin pätevä ratsu jota vietiin esteillä aina 110cm luokkiin saakka ja kouluakin kimo suoritti aina helppo A tasolle, joiden lisäksi se kisasi jonkin verran kenttää. Melkoinen monitaituri siis sekin. Erityisen käytetty ori Velho ei ollut, mutta muutamia erittäin hyviä ratsuvarsoja se jätti vaikka hienoinen ravurin tyyppi oriin jälkikasvussa näkyykin.

Lumivalkoinen edustaa sitä mitä voisi sanoa perusputteosastoksi. Tamma on kyllä osaava ja kaunisrakenteinen, mutta elämäntyönsä se on tehnyt tuntiratsuna, jos nyt sitten hieman laadukkaampana sellaisena. Tuntikäytön kautta on Lumivalkoinen myös päätynyt kilpailemaan useiden eri ratsastajien kanssa enimmäkseen koulua helppo A tasolla asti ja esteitä 90cm ratoina, sekä tietenkin mahtavana oppimestarina myös näitä alemmilla tasoilla. Tammalla myös teetettiin varsoja niin ikään pitkin sen elämää, lopputuloksena yhdeksän tammaa, joiden joukkoon mahtuu kaikkea puskamoposta kilparatsuun. Mainittakoon, että yksi sen tyttäristä on erittäin menestynytkin kouluratsastuksessa vaativa B:n luokissa.

© Serena