Jotkut väittävät, ettei ex-ravureista tule kunnollisia ratsuja, ja tamma Pokaalikin tuumaa, että tiedä häntä. Tästä kyydistä onkin useampi saanut pukkisarjan päätteeksi äkkilähdöt tantereeseen ja rehellisyyden nimissä se raviurakin päättyi pääasiassa hankalan ja vihaisen luonteen takia. “Poksu” kuitenkin pääsi näyttämään koko tulikivenkatkuisen luonteensa voimalla kaikille närhen munat kun sen viimeisin omistaja palautti tamman aisojen väliin, sitä kun ei kukaan olisi varmasti lähtökohdista uskonut, että “kolmen peen “Poksu” (pureva, potkiva, pukittava) nähtäisiin joku päivä sijoittumassa SM-valjakossa vaativassa luokassa.

Valjakkoajon näkökulmasta ei Pokaalin vanhemmista tietenkään voi paljoa puhua, vaikka samanmoisen aisaparin välissä nekin töitään ovat tehneet. Ravikansan mieliin tamman isä Mitalimies on painunut jo ihan värinsäkin takia, voikkoja kun ei niissä piireissä suuremmin juoksentele, minkä lisäksi ori on jäätävän kokoinen. Ei Mitalimies mikään turha hevonen olekaan, se kun on juossut oikein hyvillä sijoitusprosenteilla ja parina vuotena kilpaillut Kuninkuus-tittelistäkin. Ravivarsoja tällä oriilla luonnollisesti riittää, mutta huomiota herättävä ulkomuoto on tuonut Mitalimiehelle useita jälkeläisiä ratsulinjoihinkin ja niihin mahtuu niin este- kuin kouluradoillakin menestyneitä hevosia.

Emältään Pokaali on hankalahkon luonteensa perinyt, se on selvää. Rukiinen Reissu oli kyllä nopea hevonen, mutta menestykseltään korkeintaan keskitasoa. Usein sillä keitti yli ja sen seurauksena se väsytti itsensä ennen maalia, vaihtoi laukalle tai suhtautui aggressiivisesti kanssa kilpailijoihin. Toki kun se sattui tekemään hyvän juoksun, oli tuloksena usein myös se kirkkain palkinto. Kovasukuinen tamma siirtyi varhaisessa vaiheessa radoilta jalostustehväviin, mutta kovin menestyneitä ei sen jälkikasvusta ole tullut.

Kun Pokaalille alettiin miettimään jälkikasvua, oli oriin luonne melkoisessa avainasemassa valintaan, sen lisäksi, että sen tulisi olla ratsutyyppisempi. Pikimusta, 170cm korkea Savon Supersankari on kunnioitusta herättävä ilmestys, somejulkkis ja legenda jo eläessään. Tässä hevosessa liike ja hyppykyky yhdistyvät erittäin rauhalliseen ja kilttiin luonteeseen. Omistajansa mukaan Sankari onkin lähes ruunamainen sielu jonka ei ensisilmäyksellä uskoisi hyppäävän 100cm ratoja ja suoriutuvan menestyksellä vaativa B:n koulustakin, siihen päälle vielä ansiot kenttäkilpailuissa. Supersankari on siis varsinainen hevosmaailman supermies ja onkin jo saavuttanut paljon suosiota tammanomistajien keskuudessa eikä jälkeläisnäytöillä tarvitse todellakaan hävetä.

Sankarissa plussaa on myös se, että sikäli kuin tietoja on käytettävissä, ovat sen lähisukulaisetkin olleet hyvin lupsakkaa ja rauhallista luonnetyyppiä. Isä Hämppis kilpaili pääasiassa esteillä aina 100cm luokissa asti, mutta sen päivätyö oli tuntiratsu. Rauhallinen, osaava ja tammoihin lunkisti suhtautuva ori sopi oppimestariksi kaikille aloittelijoista konkareihin ja kilpailikin seuratasolla runsaasti nimenomaan oppilaiden alla, toki vieraillen myös korkeamman tason kisoissa omistajansa kanssa. Paljoa jälkeläisiä ei oriille kertynyt ja Sankaria lukuunottamatta ne ovatkin jääneet harrastetason hevosiksi.

Myös Merimiehen Meeri vaikutti samalla ratsutallilla Hämppiksen kanssa, tosin yksityisenä, ja osansa Savon Supersankarin sankaritarinaan lisääkin se, ettei yhdistelmä ollut järin harkittu. Meeri oli kilpaillut niin aiemmalla kuin nykyiselläkin omistajallaan kenttäratsastuksessa helppoa ja CIC1 luokkia, ja kun aika tuli keventää tamman käyttöä, iski se surullisen kuuluisa varsakuume ja ori Hämppis oli siinä kaikin puolin sopiva ja näppärästi saatavilla. Meeri saikin elämänsä aikana vain kaksi varsaa sillä se menehtyi toisen syntymän yhteydessä.

© Serena