i. Khanjar peri vanhempiensa parhaat puolet, eikä olekaan ihme, että orista tuli valtavan suosittu paitsi arabijalostuksessa, myös puoliveri- ja ponijalostuksessa. 152-senttinen ruunikko suoritti oritestinsä näytösluontoisesti, kuten oikeastaan kaikki julkiset esiintymisensä, olivatpa ne ratsastuskilpailuita, näyttelyitä, tapahtumaedustuksia tai jotain muuta. Karismaattisena esiintyjänä Khanjar käänsi katseita, kamera rakasti sitä ja mikä tärkeintä, ruunikko itse rakasti esiintymistä. Se ei koskaan, maitovarsanakaan, stressannut matkustamista, vieraita paikkoja tai yleisöä, korkeintaan innostui turhankin kanssa unohtaen käytöstapansa. Iän sekä esiintymisrutiinin myötä tämäkin suurimmalta osin katosi, vaikka toisinaan Khanjar intoutuikin tekemään ylimääräisiä laukanvaihtoja tai hieman kiihdyttelemään kunniakierroksella. Pitkälti omistajan oman kiinnostuksen vuoksi Khanjar kilpaili eniten kouluratsastuksessa parhaimmillaan vaativa A -luokissa tasaisen hyviä ratoja ja prosentteja tehden, usein myös sijoittuen. Parina vuonna arabi nähtiin toisen ammattiratsastajan alla este- ja kenttäluokissa (110-120cm, CIC1-CIC2) keräämässä näyttöjä ruunikon kyvyistä sekä monipuolisuudesta. Khanjar hyppäsi kevyin, varmoin hypyin jalkojaan erinomaisesti käyttäen, se oli nopea, ketterä ja rohkea hevonen jonka kanssa oli helppo pelata aikaa uskaliailla reittivalinnoilla. Kouluradoilla Khanjarin lennokkaat, elastiset liikkeet niittivät kiitosta, ori kokosi helpon oloisesti liikkuen joka askellajissa rehellisesti koko kropallaan. Helposti innostuvaa oria oli helppo motivoida, uuta Khanjar opetteli intoa puhkuen ja se oli yhteistyöhaluinen, reipas, herkkä ratsu. Ensimmäisellä palkinnolla kantakirjattu Khanjar näytti miltä jalostusorin pitikin; se oli ryhdikäs, sopusuhtainen ja lihaksikas, kaiken kaikkiaan korrekti ja rotutyypillinen. Erinomaiset tyypit ja leimat, ilmeikäs jalo pää, pitkä niska ja hyvin runkoon liittynyt, pitkä kaareva kaula jatkonaan pitkät, pystyhköt lavat, vahva ja sopusuhtainen, syvä runko, erinomaisesti kulmautunut takaosa sekä hyväluiset, sivusta hyväasentoiset etujalat; pieni suppuvarpaisuus näkyi edestä. 28-vuotiaaksi elänyt Khanjar jätti lukuisiin jälkeläisiinsä selkeän leiman. Valtaosa on elegantteja, yleensä hieman kevyitä ja korrekteja urheiluhevosia tai -poneja, mutta vaatimattomammatkin perivät isältään roppakaupalla kykyjä ratsulajeihin, hyvän liikemekaniikan ja hyppytekniikan sekä yleensä selväpäisen, yhteistyöhaluisen luonteen.

ii. Menestyneestä laukkasuvusta polveutuva, itsekin rahakkaan laukkauran tehnyt Khayyat hyväksyttiin myös puoliverijalostukseen, ja itse asiassa orin parhaat jälkeläiset ovatkin laukkaratsujen sijaan koulua, esteitä ja kenttää kilpailevia arabianhevosia sekä trakehnereita. Khayyatin jälkeläiset ovat kaikki kyvykkäitä, monipuolisia ja hyväluontoisia käyttöhevosia, rohkeita, uteliaita, nopeita oppimaan ja mielellään ihmisen kanssa töitä tekeviä. Kuten hyvän jalostusorin kuuluikin, Khayyat jätti jaloja, hyväjalkaisia ja sopusuhtaisia jälkeläisiä, myös hyvin vaatimattomien tai heikkojalkaisten tammojen kanssa. Ei ihmekään, että ensimmäisen palkinnon kantakirjaorille myönnettiin lukuisia virallisia ja epävirallisia palkintoja jälkeläistensä vuoksi! Khayyatista on jäänyt niin merkittäviä jalostusoreja kuin arvostettuja siitostammoja. 155cm korkuinen, ruunikko arabiori oli itsekin paitsi erinomaisesti arvokilpailuita myöten menestynyt laukkahevonen, myös hienoluonteinen sekä hyvärakenteinen. Jalo, ilmeikäs ja ryhdikäs, tyypeiltään ja leimoiltaan erinomaisella Khayyatilla oli pitkä niska sekä erinomaisesti niin päähän kuin runkoon liittynyt kaareva kaula, lihaksikas ylälinja, erinomainen satulansija sekä syvä, vahva runko, leveä rintakehä ja vähän lyhyt, jyrkkä lautanen, pitkät reisilihakset sekä hyväluiset, vahvat jalat, joiden ainoaksi isommaksi virheeksi jäivät vennot vuohiset. Pitkä, ilmava laukka tietysti ihastutti, ruunikon ravi sekä käynti olivat aivan yhtä hienot. Khayyat hyppäsi varmalla tekniikalla, se oli todella varovainen jaloistaan, kaikki tunteen palo ja imu esteille tosin puuttui. Toki laukkahevonen ei hyppyhaluilla mitään tehnytkään. Laukkauransa jälkeen Khayyat pääsi opettelemaan englantilaista kouluratsastusta, ei kilpailumielessä mutta uteliaan hevosen aivojen viihdykkeeksi, ja kuinka ollakaan arabi osoitti potentiaalia myös kouluratsastukseen. Ori säilytti luontaisen uteliaisuutensa, halunsa olla monessa mukana ja työskennellä ihmisen kanssa, 31-vuotiaan elämänsä loppuun saakka. Laukkaradoilla Khayyat oli periksiantamaton vauhtihirmu, joka kuitenkin osasi säästellä voimiaan loppusuoralle saakka. Se oli herkkä, helposti innostuva ja todella motivoitunut hevonen, herkkä sekä eteenpäinpyrkivä.. Jokainen Khayyatin ratsastaja ainoastaan kehui oria, ja aivan samoja asioita on kilvan kerrottu Khayyatin jälkeläisistä.

ie. Safita (tummanpunarautias, 157cm) kuoli vain kymmenvuotiaana kohdunkiertymän koituessa niin tamman kuin sen syntymättömän kolmannen varsan kohtaloksi. Emälinjansa jatkajaksi kaavaillun Safitan menettäminen noinkin varhain oli tietysti valtava menetys omistajalleen, erityisesti tamman kahden aikaisemman eloonjääneen varsan ollessa oreja. Kummastakin orista tuli aikanaan menestyneitä kilpa- ja jalostusoreja, jotka arabijalostuksen lisäksi hyväksyttiin myös poni- ja puoliverijalostukseen. Safita jätti pojilleen rotutyypillisen, korrektin rakenteen kera synnynnäisen eleganssin ja hienojen liikkeiden, hyvän kokoamiskyvyn sekä hyppylahjoja hyvää luonnetta unohtamatta - Safitan kumpikin poika täytti kaikki omistajiensa haaveet ja unelmat. Upea oli Safitakin, näyttelymenestyjä jo maitovarsasta lähtien. Niin tyypeiltään kuin leimoiltaan erinomainen raudikko oli suurisilmäinen ja ilmeikäs, jalopäinen täysiverinen, jonka pitkä kaareva kaula ihastutti paitsi tuomaristoa myös valokuvaajia. Tiedättehän ne arabipotretit, joissa hevonen oikein venyttää kaulaansa esitellen sitä yhtä paljon kuin päätänsä? Safitasta otettiin kymmeniä sellaisia. Hevosen muu runko ei jäänyt pään ja kaulan varjoon; lavat olivat pitkät, joskin pystyt, vahvassa rungossa oli hyvä syvyys ja takaosa erinomainen, jalkojen luusto oli riittävä eikä tammalla ollut lievää suppuvarpaisuutta isompia moitteita jaloissaan. Jokainen askellaji oli tahdikas, lennokas ja elastinen, lapojen irtonaisuutta tai takaosan työntöä ei tarvinnut houkutella esille - Safita oli luontainen liikkuja! Ja tammatestinsä pistekuningatar, kuinkas muuten. Yhtä luonnollisesti Safita oli ensimmäisen palkinnon kantakirjatamma. Ennen jalostuskäyttöön siirtymistä Safitalla kilpailtiin jonkin verran koulua ja esteitä, lähinnä lähialueiden pikkukilpailuissa. Potentiaalia tammalla olisi ollut, sekä kisapäätä; sen hermot eivät pettäneet koskaan, tyyni kuori ei rakoillut mutta tarvittaessa raudikosta löytyi täysiverisille ominaista sähäkkyyttä ja sisua. Safita oli herkkä, pehmeä, yhteistyöhaluinen ratsu, teräväpäinen ja motivoitunut, kaiken kaikkiaan helppo kouluttaa sekä miellyttävä ratsastaa.

e. Yhtenä kuuluisan komean isänsä harvoista jälkeläisistä Sajat (ruunikonkimo, 155cm) sai jo varsana paljon huomiota osakseen, vaikkei tosiaan näyttelyissä säväyttänyt. Kimo täysiverinen tuli niin rakenteeltaan kuin pitkälti emäänsä; keskiverto mutta kestävä rakenne, erinomainen kilpahevonen. Sajat oli melko kevyt, kompakti paketti; kevyt mutta hyvin liittynyt kaula, hyväasentoiset pitkät lavat, hieman painunut selkä sekä luisu lautanen, kuitenkin hyvä säkä sekä rungon syvyys ja todella hienot reisilihakset. Tamman etuset olivat hyväasentoiset, kintereet kiverät, emän kokkapolvisuus tai pystyt vuohiset eivät kuitenkaan tyttärelle periytyneet. Pitkä, tarmokas käynti, elastinen ja lennokas ravi sekä hieno, pyörivä, ylös suuntautuva laukka yhdessä tasapainoisten hyppyjen kanssa kompensoivat paljon, eikä Sajat koskaan pitänyt sairaslomaa jalkavikojen kanssa. Silmätulehduksille kimo sen sijaan oli altis. Hienoista liikkeistään huolimatta Sajat nähtiin yleensä esteradoilla (110-120cm), koulu- ja kenttäkilpailut jäivät harvinaisemmiksi. Tamma itse nautti kaikesta työnteosta, se tanssahteli mielellään valkeitten aitojen sisällä sekä hyppäsi rataesteiden lisäksi maastoesteitä. Kasvattaja-omistajaperheen tytär kuitenkin napsi Sajatin kanssa estekilpailuista ruusukkeita toisensa perään vuodesta toiseen, joten kaksikko keskittyi esteuraan voittaen Ranskassa käytännössä katsoen kaiken minkä 120cm tasolla saattoi voittaa. Sajat pesi monet tulevat 160cm ratojen hyppääjätkin! Päättäväinen, vahvatahtoinen ja rohkea arabi nautti kilpailemisesta sekä haasteista täysin rinnoin - mitä teknisempi rata tai haastavampi kouluohjelma, sen voimakkaammin kimo säkenöi riemua ja kilpailuintoa! Herkkä, kuitenkin tiukasti ruodussa pysyvä tamma oli käsiteltäessä yllättävän lauhkea, ihan pikkulastenkin kaveri. Tammalaumassa Sajat sen sijaan piti rautaista kuria kasvattaen myöhemmin omien varsojensa lisäksi vähän muidenkin jälkikasvua, unohtamatta emätammojen ajoittaista komentamista. Pitkän, menestyksekkään (este)kilpauran lisäksi Sajat kantakirjattiin toisella palkinnolla tilaisuutensa korkeimmin käyttökoepistein. 26-vuotiaaksi elänyt tamma palkittiin myös jälkeläisistään, jotka ovat kilpailleet monipuolisesti eri ratsastuslajeissa sekä valjakkoajossa. Kaksi arabivarsaa sekä kaksi welsh part bred -varsaa ovat emänsä tavoin monipuolisia, kestäviä, terveitä hevosia, usein valitettavan vaatimattomia rakenteeltaan mutta muilta ominaisuuksiltaan hyviä, jopa erinomaisia.

ei. Aikoinaan kansainvälisiä näyttelyitä myöten mainetta niittänyt Barazek jäi harvinaiseksi nimeksi arabi-, puoliveri- ja ponisukuihin, vaikka tammoja olisi ollut jonoksi asti. Ori tiinehditty valitettavan huonosti, eikä siitä vuosikausien yrityksistä huolimatta jäänyt kuin yhdeksän varsaa. Musta, 153cm korkea täysiverinen suoritti oritestinsä varmoin ottein saaden korkeat pisteet, se hyväksyttiin niin poni- kuin puoliverijalostukseen erinomaisin lausunnoin ja ori näyttely- ja kilpailupalkinnot täyttivät hiljalleen niin tallia kuin omistajansa kotiakin - koreimmat näyttelypokaalit pääsivät tietysti esille! Barazek olikin ennen kaikkea näyttely-/showhevonen ja käytännössä lyömätön näyttelykehissä. Vaativista koululuokista sekä 100-110cm esteluokista täysiverinen toi kiitettävän määrän ruusukkeita ja muita palkintoja - selkeä käyttöhevonen, ei pelkkä näyttelyesine! -, mutta ori muistetaan silti kansainvälisen arabinäyttelyn voittajana. Ja olihan Barazek komea, suurilinjainen, jalo, ryhdikäs ja sopusuhtainen. Sillä oli kaunis pää, erinomainen ylälinja, hyväasentoinen lapa kera pitkän olkavarren, syvä sopusuhtainen runko, erinomaisesti kulmautunut takaosa. Jalat olivat kuivat, selväpiirteiset ja hyväluiset vailla asentovirheitä, liikkeet tahdikkaat, lennokkaat sekä todella kevyen vaivattomat. Samaa keveyttä sekä vaivattomuutta oli Barazekin hypyissäkin, se käytti melko lailla koko ruumistaan loistavasti, joskin risti takasensa omituisesti yhdeksällä kerralla kymmenestä pian ponnistuksen jälkeen oikaisten jalkansa sopivasti laskeutumisvaiheessa. Mitä hienosta, menestyneestä orista ei isommin huudeltu, oli sen todella herkkä luonne. Ratsain ori sieti ja kesti paljon enemmän, se oli reilu, motivoitunut työkaveri; jotain, mitä se ei käsiteltäessä ollut. Barazek kiukutteli milloin harjatessa, milloin satulavyötä kiristettäessä, kengitykseen ori jouduttiin järjestään rauhoittamaan. Talutettaessa uljas musta käyttäytyi erinomaisesti, lastaustilanteista se teki helposti nyrjähtäneitä sirkusesityksiä joko suostumatta menemään rekkaan tai myöhemmin kieltäytymällä sieltä poistumisesta. Kerta kaikkisen ylidramaattinen hevonen. 27-vuotiaana hammasvaivojen vuoksi Barazek tosiaan tiinehdytti huonosti, eikä periyttäjänä ollut muutoinkaan parhaasta päästä. Sen jälkeläiset peilaavat enemmän emiään ja emiensä sukuja, eikä Barazek tuonut vaatimattoman tamman jälkeläiseen eleganssia saati tasoittanut tulisen tamman varsan luonnetta.

ee. Rakenteeltaan Sharāb ei häikäissyt, vaan kuului keskivertohevosten kastiin. 158-senttinen, punarautiaankimo tamma oli kuitenkin mielettömän hieno, lahjakas ja menestynyt ratsu - kolmessa lajissa. Laukkasukuisesta tammasta tuli kestomenestyjä Ranskan este-, koulu- ja kenttäradoilla, parhaimmillaan tasoilla 120cm, vaativa B ja CIC2. Sharāb loisti myös tammatestin käyttökokeissa, kantakirjattiin toisella palkinnolla sekä palkittiin myöhemmin menestyneitten jälkeläistensä perusteella. Sharābin omistajat kasvattivat pääasiassa ratsuponeja sekä welsh part bredejä, arabikasvatus oli pienimuotoinen sivujuonne, minkä vuoksi tamman viidestä jälkeläisestä neljä on poneja ja vain yksi arabi. Jokaisesta varsasta tuli emänsä tapaan erinomainen kilparatsu, hyväliikkeinen ja vaivattomasti, kevyesti hyppäävä, mutta rakenteeltaan moni jäi vaatimattomaksi komeista, korrekteista isäoreista huolimatta. Vaikka Sharāb ei kauneuskuningatar ollutkaan, niin terve ja kestävä se oli. Jaloissa oli paljonkin sanomista - kiverät kintereet, pystyt vuohiset, aavistus kokkapolvisuutta - kimo ei koskaan oireillut jalkojaan. Tai kaulaansa, selkäänsä, mitään, hyvä jos flunssan sairasti. Sharābilla oli kevyt kaula, hyvät pitkät lavat, painunut selkä ja luisu lautanen, mutta erinomaiset reidet ja rungon syvyys. Tamman liikkeet olivat pitkät ja matkaavoittavat, ravi erityisen elastista ja laukka selkeän ylämäkeen suuntautunutta. Hypyt olivat kevyitä, helpon oloisia, ponnistukset teräviä ja nopeita, eikä jaloistaan varovainen kimo juuri puomeja kolautellut vaan pinnisteli itsensä hankalistakin paikoista yli puhtaasti. Suurin yksittäinen tekijä Sharābin menestyksessä oli kuitenkin tamman luonne. Ihmisrakas, kiltti ja nöyrä täysiverinen käyttäytyi kotosalla laiskan kotikissan tavoin sopien lastenkin hoidokiksi, mutta ratsain siitä löytyi särmää ja säpäkkyyttä, voimaa ja voitontahtoa teräshermoisissa kuorissa. 30-vuotiaaksi elänyt tahtotamma ryhtyikin kilpauransa jälkeen hyppimään tarha- ja laidunaitojen ylitse kuin protestina hyppyhommien loppumiselle!

© Lissu T.