Paavo-poni se on melkoinen vastarannan kiiski jopa shettikseksi. Jos vain mahdollisuus avautuu, yrittää se luikerrella pois kaikesta pakollisesta ja ikävästä. Naamasta kyllä näkee kun Paavoa ei kuvita; se vetää korvat linttaan ja mököttää, tottelee lopulta kyllä, mutta aivan selvästi pitkin hampain. Jos poni osaisi puhua olisivat sen lausahdukset taatusti tyypillisimmin luokkaa “en osaa, en tahdo, en jaksa, änänänänääää, en kuule”. Vaikka Paavo onkin itsepäinen ja äärimmäiseen mukavuuteen virittäytynyt persoona, ei se ole millään muotoa ilkeä tai edes orimainen. Ikään ja kokoon katsomatta tämän kanssa voi puuhailla, kun vain varautuu siihen, että pieni periaatteen mies ihan vain periaatteisiinsa vedoten voi heittäytyä korvattomaksi muuliaasiksi.

Mitään edellä mainittuja suurempia ongelmia ei Paavon kanssa oikeastaan olekaan. Voihan näyttää nyrpeää naamaa hoidettavaksi haettaessa jos juuri oli jotain tärkeämpää, esimerkiksi torkkumista heinäkasan läheisyydessä, mutta toisaalta hoidettavana oleminen ei ole kauhean työlästä, joten se Paavolle kyllä käy. Oriille tuntuu myös olevan ihan se ja sama mitä toimenpiteitä häneen kohdistetaan ja kuka niitä tekee, niin kauan kuin se ei Paavoa itseään liiemmin velvoita urakoimaan. Helppo poni, niin kauan kuin ei tarvitse suuremmin jalkoja liikutella.

Se liikuttelu onkin sitten tarina toinen, minkä varmasti moni jo oriin yleisen ulosannin pohjalta arvaakin. Lasten ratsuksi Paavo on siinä mielessä sopiva, ettei se ainakaan käsistä lähde, jos nyt ylipäätään lähtee mihinkään. Osaamistahan oriilta kumma kyllä löytyy, jopa ihan kivat liikkeetkin, mutta todella hyvä Paavo on ne piilottamaan, hän kun on aivan jalaton, tunnoton ja alistettu ponin reppana. Vaikka Paavo onkin itsepäinen niin itseluottamusta sillä ei ole niin paljoa, että kehtaisi kauhean pitkälle vastarintaansa asettaa, vaan tyytyy topakan ratsastajan tai ohjastajan kanssa kurjaan kohtaloonsa ja tekee mitä pyydetään. On siinä monella naama vähän venähtänyt kun on nähnyt Paavon hyppäävän 80cm ratoja, mutta ratsastajan naaman väri yleensä kertoo sen todellisen tekijän kaksikosta. Myös valjakossa oriin liikkeet ja ketteryys pääsevät oikeuksiinsa, mutta jälleen siellä pitää olla kuskin puolelta hereillä ja jämäkkänä. Paavo mielellään vetäisi hommat suurpiirteisesti vähän sinne päin, joten tarkkuus ei ole sen vahvimpia puolia, maasto osuuksilla taas poni näyttää hetkittäin jopa nauttivan vaikka saahan sitä aktiivisesti ajaa eteen. Olipa suoritus mikä tahansa, on hyvin perinteistä kuulla oriin kidasta sen jälkeen raskas, syvältä sielusta kumpuava huokaus, ikään kuin “huh huh, olipahan taas työmaa”.

© Serena