Tigrishellir
since 2010
Kuurtolan Crazy for Crust "Krusti" VH18-017-0496

KTK-III, PSB-III

  • Shetlanninponi, ori
  • Syntynyt 29.09.2018 Suomi yli 8-vuotias
  • Voikko, säkä 100cm

  • Omistaa Tiikeri VRL-10741
  • Kasvattanut Kuurtola
  • Valjakkopainotus

  • ERJ 80cm
  • KRJ Helppo B
  • KERJ Harraste
  • VVJ Vaativa

12/18 KTK-III 60p.

01/23 PSB-III 60p.

Kun meillä nyt kerran sattui Kuurtolan tallissa seisomaan kaksi shetlanninponia, niin kyllähän niistä piti sitten varsakin aikaiseksi saada. Krusti syntyi syyskuun lopulla, ensimmäisten pienten yöpakkasten aikaan. Emätamma Kulta oli varsonut jo kahdesti aiemmin, joten saatettiin olla melko luottavaisin mielin sen suhteen että kaikki tulisi menemään ihan hyvin. Kaunis kermanvärinen orivarsa ei ehkä ole se penaalin terävin kynä, mutta hurjan komea ja hyväluonteinen silti! Välillä ponin toimia seuratessa kulkeutuu pakostakin kyselemään mielessään että "miksi?", "miksi ihmeessä suka täytyy sen tuhannen kerran tunkea suuhun" tai "miksi ihmeessä joku jaloista täytyy aina änkeä sisään ämpäriin". Krusti jaksaa hölmöillä kokeiluillaan ja satoja kertoja toistamillaan huonoilla ideoilla joko naurattaa tai itkettää käsittelijäänsä, mutta mahdollisesta älynpuutteesta huolimatta tässä on kyllä yksi maailman herttaisimmista poneista, usko pois!

© kasvattaja Liia



i. Västertorp Oakheart
she mustankirjava 98cm
VVJ-I, SHLA-II
ii. Millbrae Corn
evm she musta 98cm
iii. Pinmoor Buckberry
iie. Millbrae Goldie
ie. Västertorp Roseleaf
evm she tummanruunikonkirjava 105cm
iei. Snapparp Kipling
iee. Bjertorp Petitions
e. Little Miss Cupcake
she voikko 90cm
VVJ-I, SHLA-II
ei. Firethorn of Gletckley
evm she vaaleanrautias 104cm
eii. Corn Rhapsody
eie. Crumble Crisp
ee. Little Miss Sunshine
evm minishe voikko 85cm
eei. Monarch v.d. Zuid
eee. Miss Crinkle
20.11.2021 she o. Cave's Alfabeto e. A.D. Holly Bo Peep KTK-III ✱ EV-II
ERJ
42 sijoitusta
KRJ
42 sijoitusta
KERJ
00 sijoitusta
VVJ
42 sijoitusta & tasolla 8/7
Näyttelymenestys
Halter RCH 10p.
pt. Spookiness
Halter RCH 10p.
pt. Spookiness
VSN Halter 20p.