Musta, 178-senttinen järkäle hevoseksi, Nemel Passe tuli kokonsa vuoksi yhtä tunnetuksi kuin Big Ben aikoinaan. Koko ei kuitenkaan saksalaisoria hidastanut, sillä se kilpaili uransa huippuvuosina olympiakentillä asti, huvittavana sattumana Kanadan edustajana aina kuten Big Benkin. Olympiamitalit lipesivät Nemel Passen hyppysistä, muutoin orin ura oli menestyksekäs sisältäen lukuisia voittoja ja sijoituksia kansainvälisillä 160cm radoilla. Suurilaukkainen ja -hyppyinen ori loisti erityisesti pituusesteillä, nuorempana tiiviit sarjat aiheuttivat haparointia mutta iän myötä hevonen sai hyppyihinsäkin samaa haitaria kuin laukkaansa suoriutuen hankalistakin sarjoista aivan yhtä vaivattomasti kuin maltillisemman kokoiset kilpakumppaninsa.
Nemel Passea kuvailtiin hieman pojanviikarimaiseksi kujeilijaksi, joka kyllä keskittyi työntekoon sopivalla mielenkiinnolla sekä vakavuudella ottaen arjessa paljon rennommin. Vielä eläkepäivilläänkin orin sanottiin käyttäytyneen ajoittain kuin nuoren, vasta käytöstapoja hakevan riiviövarsan tavoin. Mitenkään hankala hevonen kookas oldenburg ei ollut, ennemminkin sen huumorintaju oli varsin huono. Kenties huono huumori silmäkulman pilkkeineen piti Nemel Passen ikinuorena; ori kuoli 35-vuotiaana omalle laitumelleen. Kontrasti tallikäytöksen sekä orin työpersoonan välillä oli suuri; töitä tehdessään ori keskittyi, osoitti suurta kiinnostusta sekä myös älyä työtehtäviänsä kohtaan kyeten sovittamaan askeliansa ja valitsemaan sopivan ponnistuspaikan itsekseenkin. Hypyt olivat elastisia ja tasapainoisia, ori tuntui luottavan niin ratsastajaansa kuin omaan tekemiseensä menettämättä sen enempää rytmiään kuin itsevarmuuttaan epäonnistumisissa. Suuri, ilmava laukka sai orilautakunnalta täyden kympin, irtonaisia lapoja, hyvää kinnertyöskentelyä sekä ylämäkeen suuntautumista suorastaan suitsutettiin. Käynnistään sekä ravistaan Nemel Passe sai 8.5 pistettä ja ratsastettavuudestaan 9.3 kera runsaiden kehujen. Ammattiuransa ohella Nemel Passe toimikin omistajansa "parempana sunnuntairatsuna".
Korkeajalkainen, suurilinjainen ja jalo ori oli harvinaisen ilmeikäspäinen hevonen. Sillä oli todella hieno kaula, erinomaiset lavat, sopusuhtainen ja lihaksikas runko, vahva lanne ja huipukas lautanen, hyvät reidet ja pitkät, hieman suppuvarpaiset ja ventovuohisiset, kuitenkin hyväluiset jalat. Komea hevonen, pienine kauneusvirheineenkin, erinomaisesti liikkuva ja terve vailla etujalkojen liikeratojen ahtautta tai muitakaan virheellisiä liikeratoja. Nemel Passe onkin isänsä tavoin jättänyt jälkeläisilleen sekä näiden kautta myös seuraaville polville erityisen hyvää laukkaa, ratsastettavuutta, hyppykykyä sekä myös kokoamiskykyä, ja vaikka jälkeläiset ovat pitkälti esteratsuja myös jokunen kenttä- ja kouluratsu on noussut aivan lajin korkeimpiin luokkiin saakka.

Nirmingerin 70 päivän oritestin tulokset olivat huikeat; 9 tai 9,5 niin laukasta, ratsastettavuudesta, irtohypyistä, esteradalta sekä hyppykyvystä. Sen ensimmäinen pieni, viiden varsan ikäluokka syntyi orin ollessa neljä, seuraavana vuonna syntyi seitsemän lisää. Nämä jäivät oldenburgin ainoiksi varsoiksi, estelupauksen ura ja elämä päättyivät lyhyeen. Juuri Saksasta Ranskaan myyty ori sai vakavan, leikkausta vaatineen ähkyn kuollen kuitenkin leikkauspöydälle. Tapaus vietiin oikeuteen asti omistajan syyttäessä klinikkahenkilökuntaa hoitovirheestä, liian kovasta anestesialääkityksestä ja tie mistä. Ranskalaislehdistö sai tapauksesta kohuotsikoita kuukausiksi, kunnes juttu lopulta soviteltiin miljoonakorvauksin.
Kiistattoman lahjakas oldenburgori oli paitsi komealiikkeinen, teknisesti taitava ja kapasiteetikas hyppääjä, myös erittäin hyväluonteinen sekä komea hevonen. Tummanruunikko. 178cm korkea ori oli ryhdikäs, jalo, erittäin tyypikäs ratsuhevonen, jalopäinen, sopusuhtainen ja lihaksikas. Pitkä niska jatkui hyvin liittyneenä, kaarevana kaulana, säkä oli selkeä ja satulansija hyvä, lanne vahva ja niin lavat kuin lautaset hyväasentoiset, reidet pitkät ja vahvat, jalat selväpiirteiset, hyväluiset ja vennonpuoleisia vuohisia lukuun ottamatta hyvin siistiasentoiset. Komean laukan seurana ruunikolta löytyi aktiivinen, pitkäaskelinen käynti sekä yhtäläisen hyvä ravi, kumpaisessakin irtonaiset lavat sekä riittävä, hyvä takaosan työntö. Kaiken kruunasi Nirmingerin erinomainen luonne. Ori oli hyvin tarkkaavainen, rehellinen ja avoin, selkeän kiinnostunut työtehtävistään. Rohkea ori ei tuntunut arastelevan mitään, eikä sen keskittyminen herpaantunut tehtävien välissä yhtikäs mihinkään. Saksalaisorista löytyi paitsi suuri estekapasiteetti, myös sitä huipputähden, niin sanotun sukupolviorin säihkettä, samaa jota vaikkapa hannoversuuruus Weltmeyeristä aikoinaan huokui.
Pienestä jälkeläismäärästä nousi tähtiä. Nirmingerin katsotaan parantavan jälkipolvien laukkaa, ratsastettavuutta sekä hyppykykyä, ja sen poikia onkin käytetty paljon haastavaluontoisten orien tyttärien vastaparina – erinomaisin tuloksin!

Amellen mielletään koulusukuiseksi, vaikka sen isästä onkin jäänyt paljon kenttähevosia sekä jokunen estehevonen. Amellenin omat varsat ovat este- ja kenttäratsuja, vaikka niillä kieltämättä onkin liikettä sekä kykyä myös koulukentille. Tosipuheissa tammaa pitäisi luonnehtia niin sukunsa kuin periyttämisensä osalta allrounderiksi. 172-senttinen raudikko kilpaili lähinnä nuorten hevosten esteluokissa hyvällä menestyksellä; pelkkiä nollaratoja, sijoitusprosentti yli 70. Kookas tamma liikkui kissamaisen elegantisti, se oli todella varovainen, hienotekniikkainen hyppääjä jolla oli fantastinen asenne. Aktiivinen, pitkä käynti, tahdikas, joustava, haitarimaisella laajuudella säädeltävä ravi sekä ilmava, pyöreä laukka toivat Amellenille tammatestissä hienot liikepisteet (8,5 - 9,5 - 8,5), hyppytekniikkaa suitsutettiin aina ylisanoin sekä pelkästään kiitettävin numeroin. Samoja kiitettäviä arvioita ja numeroita sai raudikon luonne; oldenburgtamma oli erittäin rauhallinen, vakaa hevonen, rohkea ja yhteistyöhaluinen sekä sopivalla tavalla ratsastajaansa haastava. Hieman sellainen "work smart, not hard" -persoona, joka osasi suoriutua saamistaan tehtävistä juuri niin pienellä työpanoksella johon ratsastajansa tyytyi. Kunnon hikitreeni, rehellinen kokoaminen tai kapasiteettinsa rajoilla työskenteleminen ei kuitenkaan koskaan ollut Amellenille vastenmielisiä, ei raudikko puhdas työnvieroksuja ollut. Vähän turhankin fiksu vain.
Rakenteeltaan Amellen oli suurilinjainen ja jalo, melko pitkäjalkainen mutta muilta osin sopusuhtainen. Sen pään ja kaulan liittymä oli melko paksu, kaula itsessään kuitenkin hyvä, runko oli lihaksikas, lavat hyväasentoiset ja takaosa hyvin kulmautunut. Pitkät jalat olivat hyväluiset sekä selväpiirteiset, hieman pitkäsääriset, vapaat isoimmista asentovirheistä. Tamman omistaja valitsi Amellenin varsojen isät tarkoin saadakseen tulevasta polvesta vieläkin korrektimman, jaloiltaankin sopusuhtaisia sekä kaulan liittymiltä kevyempiä.
Tämä valikointi tuotti tulosta. Siirryttyään nuorten luokkien jälkeen varhaiseläkkeelle Amellen sai 12 varsaa sekä paimensa vanhoilla päivillään muiden tammojen, myös tytärtensä, varsoja. 30-vuotiaaksi eläneellä raudikolla olikin monta hyvää vuotta toimia varaemänä ja mummona. 12 varsasta kolme oria hyväksyttiin jalostukseen, yksi kuoli tapaturmaisesti vain parivuotiaana, kaksi ruunattiin ja loput, tammoja kaikki, saivat monen sortin tunnustusta erityisesti jälkeläisistään, muutama myös kilpailutuloksistaan. Amellenin pojat tekivät uransa esteratsuina, kahdesta tyttärestä tuli kenttähevosia kolmen tähden luokkiin saakka. Jälkeläisten estekapasiteetti vaihteli 140-160cm välillä, rakenteeltaan ne olivat kaikki moderneja, suurilinjaisia ja ilahduttavan hyväkaulaisia. Jokunen tosin sai emänsä pitkät jalat.

Debut Dalia (169cm, ruunikko) käärittiin pumpuliin nopeasti syntymänsä jälkeen. Vähän jalustalle nostettu, prinsessan tavoin kohdeltu ja suorastaan hemmoteltu hevonen kasvoikin aavistuksen koppavaksi, oman erinomaisuutensa lumoihin kietoutuneeksi hevoseksi, joka piti tiukasti huolen oikeuksistaan. Tamma oli kyllä käsiteltävissä ja ratsastettavissa ilman isompia sirkustemppuja, enemmänkin ruunikko odotti hieman vapauksia sekä erityiskohtelua. Vanhemmalla iällä tamman annettiinkin käyskennellä vapaasti tallin puutarhassa, ei se sieltä mihinkään lähtenyt ja olihan tilan tontti aidattu, joten pidemmälle tutkimusmatkalle lähtiessään Debut Dalia ei olisi aiheuttanut vaaratilanteita tai harmia kellekään oman talliväen ulkopuoliselle. Joten kyllä, olihan Debut Dalia melkoinen prinsessa. Prinsessatamma oli emänsä ainoa elossa säilynyt jälkeläinen, mikä selitti kasvattajan perin lepsun kurin kera erityiskohtelun.
Selkeän lahjakas oldenburgtamma kvaalasi itsensä Lanakenin nuorten hevosten maailmanmestaruuksiin sijoittuen neljänneksi. Kotimaassaan Ranskassa tamma pärjäsi nuorille suunnatuissa luokissa erinomaisesti kerryttäen kannuksia itselleen. Avoimissa luokissa ruunikon kyvyt pääsivät oikeuksiinsa; mitä teknisempi luokka, sen varmemmin Debut Dalia koreili palkintojenjaossa. Estekorkeus ei sekään tuottanut tammalle ongelmia, rohkea ja kylmähermoinen tamma kohtasi kaikki haasteet itsevarmuutta puhkuen eikä aikaakaan, kun maajoukkuepaikka EM-edustuksineen kutsui. Uransa aikana Debut Dalia voitti Ranskan mestaruuden, EM-joukkuehopeaa sekä MM-pronssia sekä teki Ranskan olympiajoukkueen ainoan nollaradan kesäolympialaisissa, minkä vuoksi lehdistö tituleerasi hevosta paisuttelevin kohuotsikoin Ranskan joukkueen pelastajaksi. Ruusukerikkaan, palkintorahojen täyteisen kilpauransa jälkeen Debut Dalia siirtyi tietysti jalostuskäyttöön saaden viisi varsaa, Nouveau Depart näistä nuorimpana. Tamma periytti modernia, hienoa rakennetta, hyppykykyä sekä -tekniikkaa kera laadukkaiden liikkeiden. Yksi tamman tyttäristä teki uransa olympiatason kenttäratsuna, Nouveau Depart estepainotteisena allrounderina ja kolme muuta 150-160cm ratojen esteratsuina. Valtaosa tamman varsoista syntyi Ranskassa, kolme varsaa se varsoi liisinkisopimuksella Saksassa.
Modernien, kuvankauniiden varsojen emä oli moderni, kuvankaunis hevonen itsekin. Debut Dalia oli korkeajalkainen, muutoin sopusuhtainen hevonen, jonka jalo ja ilmeikäs pää ikuistettiin paitsi valokuviin myös muutamiin öljyvärimaalauksiin taiteilijoiden omasta aloitteesta, ei omistajan tilauksesta. Tammalla oli hieno kaula niin muodoltaan kuin liittymiltään, erinomaiset lavat, säkä sekä satulansija, vahva ja sopusuhtainen runko, hyvin kulmautunut takaosa, hyväluiset, siistiasentoiset jalat.. Moitteita ei juurikaan tullut, ei rakenteesta tai liikkeistä. Debut Dalia lopetettiin 27-vuotiaana loppuun kuluneiden hampaiden vuoksi.

Energisenä, jopa yli-innokkaana tunnettu Serbala puhkesi kukkaan vasta vanhemmalla iällä, useamman ratsastajan läpikäyneenä. Ori innostui hyppäämisestä niin valtavasti, ettei aina malttanut kuunnella ratsastajaansa suuntaohjeiden tai vauhdinsäätelyn osalta, mikä aiheutti monet väärän reitin vuoksi tulleet hylkäykset sekä heikot, pudonneita puomeja täynnä olevat radat hevosen väsytettyä itsensä radan alkuvaiheessa. Omistaja kuitenkin uskoi uljaan mustansa kykyihin, rahaa ei puuttunut eikä asioiden kanssa ollut kiire. Ori ratsutettiinkin verrattain myöhään omistajan halutessa antaa kookkaalle, 174-senttiseksi kasvaneelle nuorelle kunnolla aikaa kasvunsa kanssa.
Nuorten luokat sekä ensimmäisten kilpavuosien avoimet sarjat menivät metsään, eikä Serbala vakuuttanut orilautakuntaakaan. Kaikki kyllä huomasivat hevosen laadun, sen hienon laukan sekä hyppykyvyn, orin luonteen vain katsottiin iskevän turhan kookkaita kapuloita rattaisiin. Hiljaa hyvä tulee, tässäkin tapauksessa, sillä Serbalasta kehkeytyi kaksinkertainen Ranskan estemestari. Orilla oli aina ollut vahva, teknisesti laadukas hyppy, erinomainen laukka sekä hyvät käynti ja ravi, mutta niin innokas luonne ettei kaikki tuo kyvykkyys päässyt oikeuksiinsa. Ikä ei suinkaan tuonut hevoselle malttia, ennemminkin sille löytyi ratsastaja, joka kykeni ohjaamaan kaiken oldenburgin räjähtävän voiman ja hyppyinnon oikealla tavalla. "Tämä hevonen ei taistele haastavia ratoja lävitse kanssasi, sen ei tarvitse. Se on pitämässä hauskaa, ja linjat joita itse pidän haastavina tuntuvat olevan orille helppoja", ratsastaja totesi haastattelussa pian ensimmäisen Ranskan estemestaruusvoiton jälkeen. Ulkoisilta raameiltaan musta ori aina ollut vakuuttava; ryhdikäs, suurilinjainen ja jalo, vahva ylälinja hyvässä kaulassa, hieman pystyt pitkät lavat, syvä lihaksikas runko, loistava takaosa, pitkät vahvat reisilihakset sekä melko järeät, hyväluiset jalat, joiden suurin vika olivat käyränsorttiset kintereet.
Serbala ei ollut välitön menestys siitosorina, moni tammanomistaja epäili orin luonnetta. Ensimmäisten ikäluokkien osoittaessa paitsi kyvykkyyttä, myös huomattavasti tasaisempaa luonteenlaatua, Serbalan kysyntä kasvoi. Orin vaikutus näkyy erityisen vahvasti Ranskassa sekä itäisemmässä Euroopassa, yhtenä merkittävimpänä Puolan olympiajoukkueen tähti Skaryszew. Serbalan jälkeläiset ovat luontaisia, varmoja, kapasiteetikkaita hyppääjiä, joilla on kolme laadukasta askellajia sekä yleensä erinomainen kaula sekä reisilihakset. Ikinuori ori eli pitkän elämän kuollen 35-vuotiaana omalle laitumelleen.

Daskens Malia (167cm, musta) jätti vain yhden varsan. Tämä ei ollut suunnitelmallista tai tarkoituksenmukaista kasvattaja-omistajan osalta, Daskens Malian oli tarkoitus tehdä useita varsoja tarkoin valituista oreista, luoda oma jalokivensä arvostetun emälinjan kruunuun. Valitettavasti tamma kärsi kiimakierron ongelmista sekä heikosta tiinehtyvyydestä, minkä lisäksi oldenburgtamma loi kaksi varsaa sekä menetti yhden pari vuorokautta vanhan orivarsan. Lukuisten takaiskujen jälkeen yksi elävä, terve varsa näyttäytyi lottovoittomaisena tuurina, erityisesti varsan ollessa tamma.
Pelkästään Daskens Malian emästä jäi kaksi kansainvälisen tason esteratsua sekä kenttäratsastuksen EM-joukkuepronssimitalisti. Emälinja kokonaisuudessaan on jättänyt merkittäviä kilpa- ja jalostushevosia, ja linjan tammoja pidetäänkin arvossa. Jo monen sukupolven ajan linjan hevoset ovat olleet korkeajalkaisia, moderneja ratsuhevosia, ja sellainen Daskens Maliakin oli. Sillä oli jalo, ilmeikäs pää, pitkä ja liittymiltään erinomainen kaula, hyvä säkä sekä satulansija, pitkät hyväasentoiset lavat, pyöreä mutta hieman pitkähkö runko, vahva takaosa ja luustoltaan riittävät, hyväasentoiset mutta pieniniveliset jalat. Kaunis tamma, joka pääsi oikeuksiinsa liikkuessaan; Daskens Malialla oli pitkät, elastiset, selkeän ylämäkeen rakentuneet liikkeet, sellaiset joita moni kouluratsastajakin osasi arvostaa vaikkei tammasta olisikaan ollut korkean tason kouluhevosia haastamaan. Jo pikkuvarsana Daskens Malia osoitti esteälyä hyppiessään laitumellaan keppien sun muiden esteiden yli; varsa hoksasi sopivat ponnistuspaikat sekä paljonko voimaa minkäkin risun ylitys vaati. Vahvistus hevosen kyvyistä tuli tietysti iän myötä, ensin irtohypytyksessä ja myöhemmin ratsastajan kanssa. Daskens Malia tosiaan tiesi mitä teki selviytyen haastavistakin tehtävistä ja lähestymisistä ilman suurempaa ihmiseen tukeutumista. Muutoinkin oldenburg oli luonteeltaan varsin itsenäinen, selkeän päättäväinen ja rohkea hevonen, joka otti luontevasti lauman johtajatamman aseman. Se oli kuitenkin kiltti käsitellä sekä yhteistyöhaluinen ratsastaa.
Epäonni kulki Daskens Malian rinnalla päättäen mustan kaunottaren elämän varhain. Tamma sairastui 14-vuotiaana rajuun ähkyyn, selvisi hyvin menneestä ähkyleikkauksesta menehtyen kuitenkin leikkausta seuranneisiin komplikaatioihin.

© Lissu T.