ii. Red Emir (punarautias, 178cm) oli pieni tuhkimotarina. Orista toivottiin PSG-ratsua Saksan kilparadoille, mutta rautiaasta kehkeytyikin ympäri Eurooppaa kilpaillut menestynyt Grand Prix -ratsu. Oli lähellä, ettei oria ruunattu sen ollessa nuori. Hyvän luonteensa vuoksi se sai kuitenkin pysyä orina, oritestiin valmistautuminen alkoi vähän puolitosissaan ja kokeilumielessä, mutta oritestin 5. sija sekä orastava menestys nuorten luokissa sinetöivät päätöksen pitää Red Emir orina. Menestys jatkui, Red Emir teki itselleen nimeä Saksassa, nousi iän myötä luokissa ylemmäs, starttasi ensimmäisen Grand Prix -ratansa, sai ensimmäisen Grand Prix -sijoituksensa, alkoi omistajineen kiertää kisoja ympäri Saksaa, naapurimaita, Eurooppaa.. Sponsoridiilin myötä budjetti nousi, mikä mahdollisti matkustamisen. Red Emir hurmasi niin yleisön kuin tuomariston erityisen korrekteilla, näyttävillä liikkeillään sekä piaffilla ja passagella, joista tuomaristo parhaimmillaan kirjoitti arvostelupaperiin yhdeksää pistettä vuolaiden sanallisten kehujen saattelemina.
Komealiikkeinen ori oli muutoinkin komea, moderni ratsuhevonen erinomaisin leimoin. Se oli ryhdikäs, ilmeikäspäinen hevonen, hieman kevyt mutta muutoin rungoltaan ja erityisesti takaosaltaan hyvä hevonen. Jaloista ei löytynyt moitittavaa, kaulan oli muodoltaan ja liittymiltään oiva, mutta kevyt. Kouluosaamisensa lisäksi Red Emir hyppäsi kevyesti ja vaivattomasti, se piti esteiden ylittämisestä aivan yhtä paljon kuin sileätyöskentelystä. Ori oli hyväntuulinen, nöyrä ja yhteistyöhaluinen herrasmies, täysi viilipytty vaikka talliin olisi tuotu kuusi uutta oria tai kilpasuoritusta kuvasi lauma televisiokameroita.
Red Emirin vaikutus näkyy erityisesti saksalaisissa kantakirjoissa, vaikka sillä onkin jälkeläisiä lukuisissa eurooppalaisissa kantakirjoissa. 28-vuotiaaksi elänyt ori jätti selkeän leiman jälkeläisiinsä; yhteneväinen tyyppi ja tunnistettava pää, korrekti ja näyttävä liikemekaniikka, yleensä loistava ratsastettavuus ja kapasiteettia paitsi kouluradoille, myös esteille.

iii. Musta, 180cm korkuinen Red Duke myytiin varsahuutokaupassa kovaan hintaan Ranskaan. Ori menestyi Ranskassa nuorten hevosten luokissa, voitti oritestinsä ja kvaalasi itsensä nuorten hevosten maailmanmestaruuksiin, jotka tosin jäivät loukkaantumisen vuoksi välistä. Tämä takaisku jäi uran ainoaksi, Red Duke teki pitkän, ehyen kilpauran kansainvälisillä Grand Prix -areenoilla. Ranskassa ori voitti käytännössä kaiken, minkä kouluratsu saattoi voittaa, kansainvälisissä rankingeissakin musta ori oli muutamana vuonna kymmenen parhaan joukossa. Käynnistään Red Duke sai aina kehuja, oristestissäkin täyden kympin, ravi sekä laukka jäivät hieman mielettömän hienon käynnin varjoon, vaikka mustan orin ehdoton bravuuri olikin siksak-sulkutaivutus ravissa ja laukassa.
Red Duke oli ryhdikäs, hieman neliömäinen urheiluhevonen pitkillä lavoilla vahvalla rungolla ja takaosalla. Itsevarma esiintyminen teki orista vieläkin komeamman, ja eräs ranskalainen taiteilija toteuttikin kokonaisen maalaussarjan Red Dukesta inspiroituneena. Taiteilijoiden sekä kilpailuyleisön lisäksi ori ihastutti myös tammanomistajia (erityisesti hollantilaisia) ja oikeastaan joka ikistä, joka mustan orin kanssa teki töitä. Vaikka ori oli vähän rutiinirakas ja tiukkapipoinen, se oli kuitenkin yhteistyöhaluinen, varma ja rehellinen hevonen, joka kiintyi ihmisiin tehden etenkin tutun ratsastajan alla kaikkensa.
Hollantilaisten tammanomistajien jälkeen ranskalaiset ja saksalaiset käyttivät Red Dukea niin harraste- kuin kilpatammoilleen, toiveinaan enemmän liikettä, ryhtiä, hyvää luonnetta ja ratsastettavuutta. Tulisten tammojen kanssa orista jäi varsin haastavia jälkeläisiä, sen sijaan arkojen tai hitaiden tammojen jälkeläisistä tuli rohkeampia ja mutkattomia. Red Duken kaikilla jälkeläisillä on loistava käynti sekä hyvä kokoamiskyky, pojista 14 on hyväksytty useamman kantakirjan jalostukseen ja lukuisia tammoja on palkittu erilaisin arvonimin. Ori kuoli 27-vuotiaana.

iie. Gundulan (170cm, punarautias) isä oli este-/kenttälinjainen, emä taas koulusukuinen, ja tamma itse juuri sellainen harrasteallrounder kuin millaista siitä oltiin toivottu; hyväluonteinen ja varma, tarpeeksi liikettä ja hyppyä, terve ja kestävä rakenne. Gundula vain ylitti kaikki odotukset kapasiteetillaan, erityisesti kouluratsuna. Esteillä se pärjäsi 110-120cm radoilla, kuten oli toivottukin, kouluratsuna se kipusi Prix St. Georges -luokkiin omistajansa kouluvalmentajan kanssa. Ryhdikäs, kevyt, hieman täysverityyppinen tamma liikkui kevyin, pehmein liikkein, kokosi erinomaisesti ja loisti laukkaliikkeissä. Se kyllä teki asioita helposti vähän sinne päin jollei ratsastaja ollut tarkkana, myös hypätessä; jalkojen roikottelu oli varsin tavan omainen näky, eikä tamma nähnyt hyppyjen tai minkään muunkaan asian eteen yhtään enempää vaivaa kuin mitä ratsastajansa siltä vaati. Osittain tästä syystä Gundula esiintyi tammatestissäänkin vaisummin kuin mihin olisi pystynyt.
Suurimmat kilpailumeriittinsä Gundula teki nimenomaan kouluratsuna ammattiratsastajan (omistajan valmentaja) kanssa, esteradoilla hannover oli juuri se tavanomainen osallistuja satunnaisine ruusukesijoineen. Gundulan eläköidyttyä kilparadoilta se teki muutaman varsan; tulevan harrastehevosen omistajalleen sekä kilparatsun aihion ammattiratsastajalle, jonka kanssa se oli tehnyt koulu-uransa. Kumpikin varsa täytti, ylittikin, kaikki odotukset. Gundula jätti varsoihin kevyen, modernin leiman, paljon kokoamiskykyä sekä äärettömän fiksun luonteen. Toisesta varsasta (Red Emir) tuli niin hieno ja menestynyt, että nykyään tämän harrastetamman löytää monen kansainvälisen tason kilparatsun suvusta! Gundula kuoli 30-vuotiaana.

ie. Larissa olisi voinut olla loistava kilparatsu, ellei se olisi ollut koko ikäänsä siitostamma. 168cm korkea, punarautias hannovertamma oli sopusuhtainen, kaunis hevonen; ilmeikäs pää, pitkä niska ja hyvän muotoinen, hyvin liittyvä kaula, sopusuhtainen lihaksikas runko jossa hyvä syvyys, erinomainen takaosa ja hyväasentoiset jalat, joissa riittävä luusto. Tamma liikkui rennosti, vaivattoman näköisesti hyvässä ryhdissä, takaosa työnsi hyvin.. Tammatestinsä kirkkaasti voittanutta rautiasta hehkutettiin luontaisena liikkujana, joka ratsastajan kanssa teki vielä suuremman vaikutuksen kuin vapaana / maasta esitettynä. Hevosen edukseen esittäminen kävi kuin tanssi, sillä kaiken muun hyvän lisäksi Larissa oli hyväluontoinen, nöyrä, viisas ja miellyttämisenhaluinen hevonen, joka ei tuntunut hermostuvan tai jännittävän koskaan.
Vaikkei tamma koskaan kilpaillutkaan, sen kanssa treenattiin kotona muutoinkin kuin kunnon ylläpidon vuoksi. Raudikko oppi asioita nopeasti, kaikki Grand Prix -liikkeetkin tuntuivat tulevan kuin luonnostaan. Jälkikäteen tamman omistaja pohtikin, olisiko sittenkin pitänyt viedä Larissa kilparadoille ja katsoa, olisiko siitä ollut haastamaan aikansa kärkinimiä.
Kilpamenestys jäi mysteeriksi, sen sijaan Larissan ansiot jalostuksessa ovat kiistämättömät. Valiotamman jälkeläisissä on niin ikään valiotammoja, oritestimenestyjiä, kilparadoilla meritoituneita hevosia.. Kahdesta sen pojasta on tullut arvostettuja kilpa- ja jalostushevosia, ainoa ruunattu on Tanskan menestyneimpiä kouluratsuja, tammat ovat osoittautuneet huippuperiyttäjiksi. 29-vuotiaaksi elänyt Larissa periytti ennen kaikkea kykyä ja liikettä kaikille jälkeläisilleen.

iei. Jo nuorena, kaikin tavoin keskenkasvuisena Ludwig (kimo, 177cm) liikkui äärimmäisen hyvässä tasapainossa, vaivattomasti ja irtonaisesti. Saadessaan ratsastajan selkäänsä liikkeiden laatu hioutui entisestään; ei mikään ihme, että oristestissään hannover sai kaikista askellajeistaan 9 pistettä sekä luonteestaan täyden kympin. Kokonaistuloksissa kimo oli kolmas, erinomainen tulos erityisesti tuona kovatasoisena vuotena. Ludwigilla kilpailtiin varsin maltillisesti sen ollessa nuori, ori sai kasvaa ja kehittyä rauhassa. Nuorten luokista kimolla on joitakin sijoituksia, avoimista luokista menestystä löytyy aina maajoukkuepronssiin saakka. Aloitettuaan kilpauransa Ludwig teki ratsastajineen tasaisen hyviä, nousujohteisia suorituksia, vakiinnutti paikkansa Saksa Grand Prix -radoilla siirtyen samalla varmuudella kansainvälisille areenoille. Karismaattinen ori nousi yleisön suosikiksi, ratsastaja taas kehui haastattelusta toiseen kimon nöyrää, eteenpäinpyrkivää ja yhteistyöhaluista luonnetta sekä suoranaista koiramaista uskollisuutta, jota se kanssaan työskenteleville ihmisille osoitti.
Ludwigilla oli kilpanäyttöjen ja hyvän luoteen lisäksi hyvä rakenne pitkän niskan ja hienon ylälinjan kautta lihaksikkaaseen, sopusuhtaiseen runkoon sekä erinomaisiin jalka-asentoihin. Ei ihme, että oristestissäkin rakenteesta oli annettu täydet kymmenen pistettä! Ludwig myös periytti hienoa rakennettaan sekä erityisesti raviaan, ja oria käytettiinkin paljon tuomaan jaloutta ja liikettä vaatimattomien, kolhojen tai raskaiden tammojen jälkeläisiin. Ludwig lopetettiin sen ollessa 29-vuotias.

iee. Hannovertamma Karolina (166-senttinen punarautias) oli tammatestinsä keskikastia, hieman vanhantyyppinen, pitkärunkoinen hevonen, jolla kuitenkin oli loistava kaula sekä jalat. Varsottuaan kasvattajansa luona kaksi kertaa tamma myytiin, ja se päätyi Hollantiin, missä tamma pääsi näyttämään kykynsä kouluratsuna. Karolina nousi yllättävän nopeasti Prix St. Georges -tasolle pärjäten etenkin tavanomaisiin liikkeisiinsä nähden hyvin. Suoritusten prosentit olivat tasaiset, tamman ryhtiä sekä kuuliaisuutta kehuttiin, samaten (puoli)piruettien täsmällisyyttä. Piruetit, kokonaiset ja puolikkaat, olivatkin raudikon selkein bravuuri. Tamma oli kuuliainen, eteenpäinpyrkivä ja nöyrä, kaikissa tilanteista tyyni ja rento, aivan kuin se ei murehtisi tai stressaisi mitään. Tehtyään niin sanotusti oman uransa tamman kanssa sen ratsastaja antoikin Karolinan kahdelle junioriratsastajalle opetus- ja kilpakumppaniksi; tehtävä, josta raudikko suoriutui moitteetta. Opetusratsun ura jatkui käytännössä läpi raudikon elämän, sillä vielä vanhoilla päivilläänkin se opetti omistajansa lähipiirin lapsille ratsastuksen saloja.
Hollannissa Karolina varsoi vielä kolme varsaa, ja nämä varsat rekisteröitiin KWPN-kantakirjaan. Tammalle valitut kompaktimmat, hyvin liikkuvat orit kompensoivat loistavasti raudikon puutteita, mikä näkyykin varsojen laadussa. Jokainen Karolinan varsoista on emäänsä parempirakenteinen ja niissä on enemmän liikettä vähän kaikin tavoin mitattuna. Emältään ne saivat loistavan hermorakenteen sekä muutoinkin hienon luonteen. Tamma lopetettiin sen ollessa 26-vuotias sen hampaiden mentyä nopeasti rajusti heikompaan kuntoon.

Isän puoli © Lissu T.

Siinä missä saksalaispuoliveristen myynti-ilmoitukset tavallisesti vilisevät mainintoja toinen toistaan arvokkaammista ja upeammin menestyneistä sukulaisista, oli nuoren Tunica -tamman kauppapuhe verrattain vaisu; “myydään laadukas kenttätamma käyttöön tai siitokseen”. Syykin tähän oli selvä, kuten utelias ostaja sittemmin huomata saattaa, T’s Hanoverians oli nimittäin sangen uusi tulokas kasvattajien keskuudessa eikä kuumia nimiä ainakaan toistaiseksi vielä näkynyt tilan katalogissa.

Olkoonkin tuntemattomampi, on ori Tranquil ansainnut paikkansa ainakin kotitallinsa ykköstykkinä ja kantaoriina (mistäpä arvelette tilan nimen tulevan), ja urallaan se senkun jatkaa nousuaan. Nähdessä vankkavartinen rautias tekee vaikutuksen pelkällä olemuksellaan, mutta lähtölistoilta sen nimi nousee yleensä vasta yllättäjänä esiin. Kenttäratsastuksessa Tranquil tavoittelee omistajansa ratsastamana sijoituksia maan arvokisoista, mutta jo lähivuosina toiveissa olisi edetä Pohjoismaiden mestaruuksiin. Pienemmällä volyymilla sitä on nähty myös koulu- ja esteratsastuksen parissa joissa suoriutuminen on myös niin ikään tasaista. Jälkeläisten osalta näyttöä on vielä vähänlaisesti, mutta varsin yhtenevät mielipiteet osoittavat ainakin vanhimpien, uraansa jo aloittelevien olevan luonteeltaan tasaisia ja ominaisuuksiltaan lupaavia eri lajien osaajia.

Myös Tranquilin sisarusparvesta varsinkin isän puolelta löytyy monessa mukana olleita ja menestyneitä, mutta ei niin tunnettuja nimiä. Jälkipolvi onkin ehdottomasti perinyt ori Tabardilta niin laadukasta liikettä kuin teknistä taitoa esteille, olihan se itsekin niitä harvoja hevosia joilla riitti niin tahto kuin taitokin suoriutua korkealla tasolla molemmissa lajeissa. Ylikisaaminen myös johti siihen, ettei Tabardin ura ollut järin pitkä, vaan se eläköityi rasitusvammojen vuoksi siitoskäyttöön vain 9-vuotiaana eikä näin ollen ehtinyt juurikaan saavuttaa nimeä hevoskansan parissa. Ehkä Tabardin nimi jääkin elämään sen jälkeläisen, ja ehkä juuri varsinkin Tranquilin, kautta.

Tranquil onkin elänyt varsinaisen joutsensadun noustessaan mitättömistä lähtökohdista nykyiseen loistoonsa, sen emäkään kun ei suoranaisesti voi meriiteillään mahtailla. Itse asiassa kimo Almanda Eleva on ollut koko kunnioitettavan ikänsä siitostammana ja siinä se onkin ollut oivallinen kasvattaen erityisen hyvärakenteisia ja tasaluontoisia varsoja. Tamman takaa löytyykin yksi niistä kuuluisammista nimistä mitä Tunican suvusta voisi mainita; Amaranthe. Jos ei tiedä kuka se on, ei varmaankaan ole perehtynyt valjakkoajoon, sillä ori on voittanut useita mestaruuksia yksilöluokissa ja monet sen jälkeläisistä ovat jo nousseet isoille sijoille isänsä kavion jäljissä. Almanda Eleva viettikin elämänsä ensimmäiset 13 vuotta nimenomaan valjakkoajoon painottuneella tilalla, jättäen 10 hienoa varsaa, näistäkin useimmat laatugeeninsä jo käytännössä osoittaneet. T’lle tulonsa jälkeen on kimo jatkanut siitostammana, mutta siirtäen nyt hyviä geenejään myös ratsulinjoihin erityisesti korrektin rakenteen ja upeiden liikkeiden muodossa.

Amaranthe oli siis yksi tunnetumpi nimi Tunican suvussa, ja tamman emän takaa löytyy toinen; Esep II. Erityisesti esteillä menestynyt, mutta myös pienissä määrin kenttää kisannut ori on edustanut jopa maajoukkueessa ja kerännyt useita titteleitä halki Euroopan. Paikallisemmin se on myös ollut nuoremman polven harrastajien kiiltokuvahevonen; jo nuorena vitivalkoinen, ryhdikäs ja ilmeeltään äärimmäisen kaunis. Syy miksi myöskään Esep II ei ilmeisesti ollut maininnan arvoinen on se, että ori myytiin jo nuorena Ranskaan, jossa se asui koko elämänsä. Se ei siis ole kovinkaan tunnettu Saksassa, mutta ranskalaisille varmasti ykkösnimien joukossa periyttäjänä.

Esep II:n geenejä kuitenkin aika ajoin löysi tiensä takaisin Saksan puolelle ja hyvinkin odotettu yhdistelmä saatiin kun sillä astutettiin tamma Wormens Ilya. Ilya oli tehnyt vahvan uran useita mitalisijojakin haalineen kenttäratsastaja Johan Wagnerin ratsuna ja tämä oli sen ensimmäinen varsa, josta ainakin lähtökohtaisesti povattiin aikanaan jatkajaa Wagnerin osaaviin käsiin. Embyr’s Elena saikin varmasti parhaat mahdolliset lähtökohdat tulevaisuudelle kenttäratsastuksen huipulla, mutta valitettavasti siitä ei ponnisteluista huolimatta aivan Wagnerin tasolle ollut joten tamma myytiin. Sittemmin Elena on kiertänyt parempana harraste- ja kilparatsuna usealla omistajalla joiden kanssa erityisesti kansalliset este- ja koulukilpailut ovat tulleet tutuiksi.

Emän puoli © Serena